Hae tai ehdota jäsentä Suomen Padelliiton hallitukseen ja toimikuntiin vuodelle 2027

Keskiviikko 28.10.26 I hallitus I toimikunnat

Voit ehdottaa itseäsi tai sopivaksi katsomaasi henkilöä (henkilön suostumuksella) Suomen Padelliiton hallituksen jäseneksi. Liiton syyskokous valitsee hallituksen vuodeksi 2027. Ehdotukset tulee jättää 4.11.2026 mennessä.

Suomen Padelliiton asettama ehdollepanotoimikunta käsittelee ehdotukset ja huomioi ne laatiessaan ehdotusta hallituksen kokoonpanosta syyskokoukselle. Samalla lomakkeella voi ehdottaa jäseniä myös toimikuntatyöskentelyyn.


Hallituksen tehtävät ja toiminta

Padelliiton hallitus vastaa muun muassa liiton strategiasta sekä sen toimeenpanosta ja seurannasta. Hallituksen jäsenet osallistuvat aktiivisesti eri toimikuntien työskentelyyn joko jäseninä tai toimikuntien puheenjohtajina.

Hallitus kokoontuu noin kuukauden välein, ja tavoitteena on järjestää vuosittain 2–4 kokousta fyysisenä läsnäkokouksena.

Hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja ja 4–8 jäsentä. Puheenjohtaja ja jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan siten, että jäsenistä on vuosittain puolet erovuorossa. Erovuoroisten jäsenten on mahdollista jatkaa hallituksessa, mikäli heidät valitaan uudelleen.


Strategian painopisteet ja toimikunnat

Vuoden 2027 strategian painopistealueita tulevat olemaan junioritoiminnan kasvu, kukoistava seuratoiminta ja lajin brändin vahvistaminen, joiden pohjalta toimikuntatyötä voidaan päivittää tai projektoida.

Vuonna 2026 Padelliitossa ovat toimineet seuraavat toimikunna. Vuoden 2027 toimikuntia ei ole vahvistettu, mutta nykyiset painopisteet ovat tekemisessä läsnä:

– Seura- ja junioritoimikunta

– Kilpailutoimikunta

– Talous- ja hallintotoimikunta

– Brändi- ja kaupallinen toimikunta


Nykyinen hallitus

– Markus Männistö, puheenjohtaja

– Miia Murole, varapuheenjohtaja

– Johan Båsk (erovuorossa)

– Tiina Hosiokoski

– Arja Joutsen (erovuorossa)

– Katariina Keihänen

– Essi Raitanen (erovuorossa)

– Markus Vehniäinen

(Yksi hallituksen jäsen erosi valinnan jälkeen, eikä paikkaa täytetty kesken hallituskauden.)


Täytä ehdotuksesi alla olevasta linkistä 4.11. mennessä

👉Ehdotus Suomen Padelliitto ry:n hallituksen tai toimikuntien jäseneksi