Ranking-pisteiden määräytyminen 1.7.2020 alkaen

Ranking-pisteiden määräytyminen 1.7.2020 alkaen

Ranking määräytyy viimeisen 12 kuukauden ajalta pelatuista kilpailuista. Rankingiin lasketaan kuitenkin mukaan vähintään 10 edellistä kilpailua (jos viimeisen 12 kk aikana kilpailuja on ollut vähemmän, niin vaikuttava jakso on yli 12 kk mittainen).

Pelaajan ranking-pisteisiin vaikuttaa 8 parasta pistemäärää edellisen 12 kuukauden aikana pelatuista kilpailuista. Samasta kilpailusta voi saada rankingiin pisteet useammasta luokasta.

Sekä miehissä että naisissa kerätään kaikista kilpailuista pisteitä yleiseen miesten ja naisten rankingiin, josta Rankedin muodostaa lisäksi listat eri ikäluokkiin (juniorit ja seniorit).

Ranking-pisteitä jaetaan seuraavan kaavion mukaisesti.

Jos pronssiottelua ei pelata, niin välierissä tippuneet parit saavat pronssille ja neljänneksi sijoittuneiden pisteiden keskiarvon (A-luokka 360, B ja 45v 108, C ja 55v 36).

Jos pelataan alakaavio ensimmäisellä kierroksella tippuneiden kesken, niin alakaavion voittaja saa samat pisteet kuin pääkaaviossa toisella kierroksella tippuneet.

B-luokkaan voi osallistua pelaajat, joiden ranking on 11 tai alempi.
C-luokkaan voi osallistua pelaajat, joiden ranking on 51 tai alempi.

Parhain terveisin Suomen Padelliito

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: