Historiallinen kilpailuviikonloppu käynnistymässä

Tuleva viikonloppu on Suomen padelhistoriassa erittäin merkittävä, kun Suomen Padelliiton kaksi uutta kilpailumuotoa näkee päivänvalonsa ensi kertaa.

Samanaikaisesti pääkaupunkiseudulla järjestetään seurajoukkueiden SM-kilpailut Espoon Leppävaarassa sekä juniorin kansalliset kilpailut Vantaan Rajatorpassa. Suomen padelkentillä on vuosien saatossa kilpailtu jo pitkään parien, senioreiden sekä sekanelinpelin mestaruuksista, muttei aiemmin kilpailutoimintaa ole järjestetty lapsille ja nuorille, eikä kilpailtu seuratasolla SM-mitaleista.

Molemmat kilpailumuodot tulivat liitossa suunnitteluun ja työn alle kuluvan kevään aikana. Päällimmäisenä syynä tähän oli molempien kilpailumuotojen suuri kysyntä ja padel-ilmiön räjähdysmäinen leviäminen Suomessa.

Padelin seuratoiminta on ollut valtavassa kasvussa viimeisen vuoden aikana sekä samalla myös seurojen junioritoiminta on kehittynyt lukuisilla paikkakunnilla merkittävästi. Padelliiton jäsenseuramäärä on kasvanut kuluvan vuoden aikana 28 seurasta jo 49 seuraan ja kesän aikana liiton toteutettamin padelohjaajakoulutusten myötä, Suomen kentille ja seuroihin on saatu merkittävästi lisää myös junioritoiminnan ohjaajia. Monella paikkakunnalla juniorityötä on tehty vankasti jo muutaman vuoden, mutta varsinkin loppukevään ja kesän aikana seurat ovat järjestäneet mm. lasten leirejä, padelkursseja ja muita nuorille suunnattuja tapahtumia reilusti aiempia vuosia enemmän.

Kilpailut taas antavat padelharrastajille mahdollisuuden kehittyä ja ennen kaikkea mitata oman tasonsa muita pelaajia vastaan. Kilpailutapahtumat mahdollistavat myös osallistujilleen mahdollisuuden verkostuitua muiden pelaajien ja seurojen kanssa.

Viikonlopun tapahtumat tulevat olemaan myös isossa roolissa Suomalaisen padelkilpailutoiminnan kehityksessä myös tulevaisuuden kannalta.

Seurajoukkueiden SM-kisat Leppävaara

Espoossa järjestettävissä seurajoukkueiden SM-kilpailuissa Suomalaiset padelseurat kamppailevat ensimmäistä kertaa Suomen mestaruudesta seurajoukkuetasolla.

SM-turnaus tulee keräämään mukaan 12 miesten joukkuetta sekä 8 naisten joukkuetta 12 eri seurasta.

Luvassa on erittäin kovatasoiset kilpailut. Joukkueiden kokoonpanoissa onkin mukana myös hyvä joukko Suomen padelmaajoukkuetta Marbellan EM-kilpailuissa edustaneista pelaajista sekä jokaisesta joukkueesta löytyy ehdottomasti paljon myös muita kokeneita ja lupaavia sekä mielenkiintoisia pallotaitureita.

SM-mitaleiden lisäksi seuroilla on panoksena turnauksessa myös suora pääsy syksyllä alkavaan Padelliigaan.

Jännittäviä hetkiä, tunnelmaa, hienoja palloralleja ja paljon panosta on varmasti tarjolla.

We Love Padelin Leppävaarassa järjestämät kilpailut alkavat pe 30.7. klo 16.00 naisten alkusarjan kamppailuilla ja viikonlopun kruunaa miesten finaali, joka käynnistyy sunnuntaina 1.8. klo 16.00.

Sateen sattuessa varakenttinä toimivat Padel Housen kentät Espoon Kilossa.

Kilpailujen tulosseurantaa tullaan päivittämään kilpailujärjestäjän kotisivuilla: www.welovepadel.fi

KILPAILU AIKATAULU

JOUKKUEET JA KOKOONPANOT

Juniorien kansalliset kilpailut

Historian ensimmäiset junioreiden kansalliset kilpailut pelataan 31.7-1.8.2021.

Kilpailun järjestäjänä toimii Padel Helsinki ry ja kilpailupaikkana toimii Open Padelin uudet Rajatorpan ulkokentät. Varakenttinä toimivat Padel Vantaan kaivokselan kentät.

Kilpaluokkina junioreiden kilpailuissa toteuttuu ikäluokat U14 & U16. Nuoria lupauksia kilpailuihin saapuu pääkaupunkiseudun lisäksi mm. Tampereelta, Lahdesta sekä Kuopiosta.

Luvassa onkin varmasti eritääin mukavat ja hauskat kilpailut.

Kilpailujen aikatauluja ja tuloksia pääsee seuraamaan tästä.

Suomen Padelliitto sekä kilpailun järjestäjät ovat seuranneet tarkasti vallitsevaa koronatilannetta Suomessa ja turnauksien järjestelyissä on noudatettu aluehallintoviranomaisten antamia ohjeita ja reagoitu tämän hetkiseen koronatilanteeseen.

Kilpailuissa tullaan huomioimaan osallistujien hygienitarpeet ja suojautuminen turvaväleineen niin, että kilpailutapahtumat pysyvät mahdollisimman turvallisina niin pelaajille kuin toimihenkilöilleen sekä mahdolliselle yleisölle.