Naisten MM-karsinnat päätökseen

 Toiminnanjohtaja Piukku Kopiloffin kuulumiset viimeiseltä MM-karsintapäivältä Gentistä, Belgiasta: Sunnuntai-aamu valkeni hieman viileämpänä kuin edellinen päivä, joten tiedossa oli loisto-olosuhteet hyviin PADEL-peleihin. Viimeinen vastustajamme oli Sveitsi. Kapteenimme Inka teki erinomaisen pelitaktiikan ja muutimme pelijärjestystämme. Parit pysyivät samoina. Hävisimme kaksi ensimmäistä peliä Sveitsin erittäin taitaville pelaajille. Säilytimme koko ajan hyvän fiiliksen ja Sarina Ninan parina ottivat upean... Continue Reading →

MM-karsintakuulumisia Gentistä

Toiminnanjohtajan kuulumisia Gentistä: Eilen lauantaina Suomen joukkue hioi taktiikkaa tulevan vastustajan Belgian lyömiseen kauniissa ja lämpöisessä puutarhassa. Belgia oli vahva kotijoukke ja pääsimme pelaamaan Clubin pääkentälle selostajan myötä. Suomi hävisi puhtaasti 3-0 Belgialle. Lounastauon jälkeen kohtasimme väkivahvan USA:n. He ovat harjoitelleet viikon täällä Gentissä, joten kentät ja olosuhteet olivat heille tutut. Kaksi ensimmäistä peliä antoi... Continue Reading →

Padelin tuomarikurssi Gentissä (MM-karsintahumussa)

Toiminnanjohtajan terveiset Belgian Gentistä padelin tuomarikurssilta, johon osallistumme nyt kansainvälisen padelliiton, FIP:n, jäsenliittona: "Oli upeata saapua Gentin PADEL Clubille, jossa komeasti liehui kaksi Suomen lippua. Klubi on upea ja ihmiset toivottivat meidät suomalaiset lämpimästi tervetulleiksi. Tätä auttoi 35 asteen helle, joten hyvin tarkenee. Tuomarikurssille kaukaisemmat tulivat Dubaista asti, joten PADEL ON ROCK koko maailmassa! Tänään saapuu Suomen... Continue Reading →

ESPOOSTA KAJAHTAA – Hyviä uutisia Padelin ystäville!

Tiedote (Padel Club Finland ry) Padel Club Finland ry aloitti Padel-sisähallin rakennustyöt Espoon Kilossa ja hallin on tarkoitus olla pelikunnossa jo syyskuun alussa. Hallin neljä kenttää tulevat olemaan lajin ehdotonta huippua; ammattilaisten hyväksymät Padel Pro Tour – kentät virallisella Mondo-alustalla ja lajiin erityisesti suunnitellulla nykyaikaisella Led-valaistuksella. Vakiovuorojen myynti käy kuumimmillaan, varmista oma vuorosi ja lähetä... Continue Reading →

Naisten padeljoukkueen MM-karsintamatka Belgiaan 26.-28.8.2016

Suomen naisten padeljoukkue lähtee MM-karsintoihin, jotka pidetään 27.-28.8. Gentissä, Belgiassa. Muut lohkon joukkueet ovat Belgia, Sveitsi ja USA. Vain yksi joukkue pääsee jatkoon marraskuussa Lissabonissa pidettäviin MM-kisoihin. Kussakin maiden välisessä ottelussa pelataan kolme ottelua. Suomen joukkueessa pelaavat: Sarina Röhr, Nina Saarelainen, Minna Turunen, Anne Matilainen, Piukku Kopiloff ja Inka Kuusniemi. Päivitämme peliraporttia karsinnoista.

Suomen Padel liitto ry F.I.P.:n jäseneksi

Federación Internacional de Pádel (F.I.P.) eli kansainvälinen padel-liitto on hallituksen kokouksessaan 21.4.2016 hyväksynyt Suomen Padel liitto ry:n jäsenekseen. Suomen Padel liitto on valittu luokkaan, jonka jäsenliitoilla on osallistumis-, puhe- ja äänioikeus kaikissa kansainvälisen liiton vuosi- ja yleiskokouksissa. Tämä on upea askel eteenpäin padelille Suomessa! Vamos!!

1. SM-turnauspäivä takana

Upea tunnelma Ball Sports -messuilla räjähti käyntiin tänään Padelin SM-halliturnauksen käynnistyessä. Yleisöä riitti seuraamassa todella pitkiä palloralleja. Turnaus jatkuu huomenna heti aamukahdeksasta ja kestää koko päivän. Tervetuloa Helsingin Messukeskukseen katsomaan!  

Padel SM 2015 3. kisapäivä / finaalit

Padelin 2015 SM-turnaus huipentui finaalipeleihin helteisellä Kisakallion Urheiluopistolla. Päivä alkoi naisten SM-finaalilla, jonka voittajiksi taituroivat Inka Kuusniemi ja Piukku Kopiloff Anna-Maija Mäkelää ja Lennu Vuorista vastaan. Mixty-sarjan finaalissa Kopiloff peliparinaan Teppo Järvinen voittivat Inka Kuusniemen ja Juha Viinikaisen. Senioreiden SM-sarjan mestaruuden veivät Olli Marjamäki ja Ville Pajakkala, vastassaan Janne Lappalainen ja Sami Urmas. Finaalipäivä huipentui... Continue Reading →

PADEL SM 2015 2. kisapäivä

Hellerajoja kolkuteltiin aamusta alkaen lauantain toisena Padelin SM-turnauksen kisapäivänä Vihdin Liikuntasammossa, joka tarjosi mitä mainioimmat puitteet vauhdikkaalle SM-padelille upeilla ja hyvin hoidetuilla kentillä. Kaikki sarjat olivat tänään edustettuina tähtäimessä sunnuntain finaalipelit Lohjan Kisakalliossa. Tiivis pelipäivä hauskassa padel-tunnelmassa hiljeni iltakahdeksalta jättäen Liikuntasammon kentät odottamaan innokkaita lajin harrastajia ja vasta innostuneita loppukesän ja syksyn lämmöille. PADEL SM... Continue Reading →

WordPress.com.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: