Sarjapadelin joukkuemäärät kasvussa – ”Olemme rakentaneet tuotteen, joka luo lajiin lisää intohimoa ja tunteita sekä kasvattaa osaltaan kilpailijamääriä!”

Keskiviikko 30.10.2024  I Tiedote I Sarjapadel I Seuratoiminta I Huippu-urheilu I Harrastustoiminta


Padel Tampere saavutti kaudella 2024 naisten Oxdog-Padelliigassa seurajoukkueiden SM-kultaa. Kuvassa Tampereen Heta Heinämäki ja Martina Minetti

Padelin kansallisen seurakilpailumuodon eli sarjapadelin suosio jatkaa merkittävää kasvuaan. Ensi kevään aikana pelattavalle sarjakaudelle 2025 ilmoittautui mukaan jo lähemmäs 300 joukkuetta. Kasvaneen joukkuemäärän myötä sarjapadelia tullaan laajentamaan kahdella täysin uudella sarjatasolla.


Suomen Padelliiton operoima sarjapadel on kasvanut viime vuosien aikana jokaisena toimintavuotenaan, eikä ensi kausikaan tule olemaan asiassa poikkeus. Sarjapadelin joukkuemäärät tulevat nousemaan jälleen merkittävästi, kun ensi kevään aikana pelattavalle sarjakaudelle ilmoittautui lopulta mukaan yhteensä 273 joukkuetta. Näistä ensikertalaisia ja täysin uusia joukkueita huimat 104 tiimiä, joista naisten sarjoihin on lähtemässä 44 ja miesten sarjoihin 60. Verrattuna kauden 2024 joukkuemääriin, kasvua tavoitettiin n. 49 %:a. Viime kaudella mukana olleiden joukkueiden poistuma jäi tälläkin kertaa erittäin vähäiseksi ja pysyi jälleen alle 5 prosentin luokassa. Osa poisjääneistä joukkueista tulee yhdistymään toisten sarjassa pelaavien seurojen alle jo tulevaksi kaudeksi.

Kasvaneiden joukkuemäärien myötä yleisen sarjapadeliin tullaan kaudeksi 2025 lisäämään kaksi uutta sarjatasoa, naisten Nelonen sekä miesten Vitonen. Uusien divareiden myötä sarjapadelin sarjatasojen määrä kasvaa jo yhteentoista, kun mukaan lasketaan kaikki kilpailusarjat.

Suomen Padelliiton urheilu- ja kehitysjohtaja Visa Korhonen kommentoi sarjapadelin suosion kasvua innostuneena:

Padelin vetovoima kotimaisella urheilukentällä jatkaa jälleen kerran upeaa kasvutarinaansa näiden huikeiden lukujen saattelemana. Seurojen kanssa käytyjen keskustelujen myötä osasin odottaa jälleen pientä kasvua, mutta lopullinen joukkuemäärä ja yli sata uutta joukkuetta ylittivät reilusti myös omat varovaiset arvioni. Olemme onnistuneet rakentamaan tuotteen, joka tuo lajiin lisää intohimoa ja tunteita laajalla kirjolla. Tällä on suora vaikutus lajin kehittymiseen sekä padelin kilpailijamäärien jatkuvaan kasvuun.” 

Sarjapadel tukee padelin seuratoimintaa entistä laajemmalla säteellä 

Kasvaneiden joukkuemäärien lisäksi, sarjapadel jatkaa myös tukevaa levittäytymistään Suomen kartalla entistäkin laajemmalle säteelle. Ensi kauden sarjoihin saadaan jälleen kerran mukaan täysin uusia paikkakuntia maan eteläisimmistä kolkista aina Pohjois-Suomeen asti. Kasvavan toiminta-alueen myötä myös sarjapadelia, lajin liikunnallisia sekä urheilullisia puolia ja koko lajin yleistä ilosanomaa on mahdollista levittää jatkossa yhä useammille paikkakunnille.

Padelin sarjamuotoisen kilpailutoiminnan kasvu on tuonut mukanaan paljon hyvää lajille viime vuosina. Sarjapadel on madaltanut entisestään uusien pelaajien mukaan lähtemistä kokeilemaan kilpailemista liiton alaisissa sarjoissa ja vastaavasti seurat ovat pystyneet vastaamaan huutoon kehittämällä omia seuratoimintojaan kilpajoukkueiden tukemisen lisäksi myös muun palvelutarjonnan muodossa. Harrastusympäristöjen kehittyessä ovat sarjapadelissa mukana olevien seurojen jäsenmäärätkin pysyneet viimeisen neljän vuoden aikana hyvässä kasvussa.

Tämän allekirjoittaa myös sarjapadelin sarjapäällikkönä toimiva Korhonen:

”Uusien joukkueiden perustaminen ja sarjaan mukaan liittäminen on tarjonnut ennen kaikkea seuroille upeita mahdollisuuksia omien toimintojensa kehittämisessä sekä harrastus- ja kilpailutoiminta valikoiman laajentamisessa omille jäsenilleen. Jo pitempään sarjoissa mukana olleet seurat ovat kyenneet kasvattamaan säännöllisesti omia joukkue- ja jäsenmääriään. Pitkällä tähtäimellä sarjatoiminnasta saadut kokemukset aina joukkueiden muodostamisesta kilpailutilanteista kerättyihin oppeihin saakka, ovat tarjonneet seuroille itselleen mahdollisuuksia löytää omiin tarpeisiin parhaiten soveltuvia toimintamalleja, joita on kyetty hyödyntämään myös omien seuraorganisaatioiden kehittämisissä. Mikäli yhä useammat seurat pystyvät rakentamaan hyviä malleja joukkuetoimintojensa ympärille, luomaan harrastajilleen toimivia harjoitteluolosuhteita ja tarjoamaan harrastajillen valmennustukea myös kilpailutilanteissa, tulee tämä heijastumaan jatkossakin positiivisesti mm. jäsenmäärien kasvuna, pelaajien sitoutumisena sekä ehdottomasti myös seurojen näkyvyyden lisääntymisenä omilla paikkakunnillaan. Seurojen toivonkin ottavan omista sarjapadeljoukkueistaan kaiken hyödyn irti, koska padelin vetovoima on edelleen kasvussa meillä täällä Suomessa sekä myös muualla maailmalla. Kansainvälisen Padelliitto FIPin mukaan padelharrastajia on maailmalla jo yli 30 000 000, joista 600 000 on rekisteröityjä kilpailijoita. ”  

Sarjapadelin joukkuemäärän ja Suomen Padelliiton lisenssimäärän kehitys vuosina 2021-2024

Aikataulut – kausi 2025

RUNKOSARJA

1. viikonloppu: 25.-26.1.2025

2. viikonloppu: 8.-9.3.2025

3. viikonloppu: 5.-6.4.2025


PUDOTUSPELIT JA KARSINNAT

Pudotuspeli- ja karsintaviikonloppu: 10.5.2025

­


­► Sarjapadel on Suomen Padelliiton järjestämä seurajoukkueiden välinen kilpailusarja. Kaudella 2025 sarjapadel tulee kattamaan naisten ja miesten mestaruussarjan lisäksi naisten ykkös-, kakkos-, kolmos- ja nelosdivarit sekä miehissä ykkös-, kakkos- ja kolmos-, nelos- ja vitosdivarit. Sarjaviikonloput pelataan pääosin keskitettyinä sarjakierroksina eri paikkakuntien padelhalleissa ympäri Suomen. Sarjapadelin mestaruussarjan nimioikeiden haltijana toimii Padelliiton yhteistyökumppani Oxdog, joka on vahvasti mukana kehittämässä ja jalostamassa sarjapadelia yhdessä liiton, seurojen ja pelaajien kanssa. Suomen Padelliitto on kehittänyt sarjapadelia vuodesta 2021 alkaen ja sarjamuotoinen joukkuekilpailumuoto on luotu palvelemaan eristyisesti lajin sisäistä seuratoimintaa sekä edistämään padelin kotimaista huippu-urheilua sekä harrasteliikuntaa kaikissa ikäluokissa. Oxdog-Padelliigan ja sarjapadelin seuraava sarjakausi pyörähtää käyntiin vuoden 2025 tammikuussa. Sarjakaudelle ilmoittautuneet joukkueet, sarja- ja lohkojaot, otteluohjelma ja kilpailupaikat julkaistaan marraskuun aikana.


Lisätiedot

Lisätietoja sarjapadelista antaa Padelliiton urheilujohtaja ja yleisen sarjapadelin sarjapäällikkö Visa Korhonen, visa.korhonen@padel.fi