Padel ensimmäistä kertaa mukana Euroopan suurimmassa urheilutapahtumassa – Mukana neljä suomalaispadelistia
Keskiviikko 21.6.2023 I Huippu-urheilu I Uutiset

Padel Team Finland Krakovassa. Kuvassa Hyrkkönen (vas.), Huttunen, Sillanpää ja Saarteinen. Kuva: @nomistakess
Kauan odotetut vuoden 2023 Euroopan kisat käynnistyvät 21.6. Krakovassa Puolassa. Kyseessä on padelille jälleen merkittävä tapahtuma, kun urheilumme debytoi lajina ensimmäistä kertaa historiassa kansainvälisen olympialiikkeen ja Euroopan Olympiakomiteoiden liiton (EOC) alaisissa monilajitapahtumassa. Padelille mukaan pääsy nähdään merkittävänä ponnahduslautana ja askeleena kohti lajin olympiastatusta.
Puolaan ja Suomea edustavaan kisajoukkueeseen valittiin Suomen Olympiakomitean toimesta upea ryhmä lajiensa huippu-urheilijoita ja mukana joukossa nähdään myös neljä kotimaista padelin kärkipelaajaa. Padel-pelaajista kisakoneeseen pääsivät nousemaan naisten kotimaisia kenttiä jo pidemmän aikaa hallinneet, Padel Westiä edustavat, Saana Saarteinen ja Ella Sillanpää, miehissä puolestaan Suomen miesten kärkipariksi vuoden 2022 aikana nousseet ja Padel Tamperetta edustavat ammattilaispelaajat Saska Huttunen ja Pyry Hyrkkönen.
Joukkue matkasi helteisen Krakovan lämpöön alkuviikosta ja on päässyt alkuviikon tutustumaan kauniiseen kaupunkiin ja tekemään valmistavia viimeistely harjoituksia. Urheilijat pääsivät myös tiistain aikana tutustumaan ennalta kilpailupaikkoihin sekä ottamaan pelituntumaa vielä osin valmisteilla oleviin padelkenttiin. Kokonaisuudessaan kisapuitteet ja varsinkin järjestelyt ovat jo tässä vaiheessa tehneet pelaajiin hyvän vaikutuksen.
”Saavuimme maanantaina tänne Krakovaan ja tosi viihtyisiin majoitustiloihin. Tiistain aikana pääsimme jo tutustumaan hieman kenttiin ja treenaamaankin ensimmäistä kertaa kisapaikalla. Pelasimme mm. ruotsalaista ja tanskalaista vastaan ja valmistautuminen meni oikein hyvin. Pieniä haasteita luo tällä hetkellä todella kuuma liki 30 asteinen keli ja juuri valmistuneet kentät, jotka olivat ainakin vielä alkuun vähän kupruiset ja aika liukkaan tuntuiset. On kuitenkin huippufiilis päästä takaisin kentälle ja mukaan kisajoukkueeseen. Minulla on täällä myös vauva ja puoliso mukana reissussa, onni olikin että mieskin pääsi lähtemään matkaan vauvan hoito-avuksi. Tällä järjestelyllä tämä hieno mahdollisuus järjestyi ja osallistuminen kilpailuun onnistui.” kommentoi tuore, alkuvuoden aikana perheenlisäystä saanut Ella Sillanpää.
Tukijoukkojen lisäksi myös koko tiimissä vallitsee hieno positiivinen yhteishenki ja pelaajat odottavatkin malttamattomasti ja innolla varsinaisen turnauksen alkamista sekä edustusasun päälle pukemista.
”Ainutlaatuinen kokemus saada olla mukana näin isossa urheilutapahtumassa ja ylpeänä lähdetään edustamaan Suomen värejä niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Joukkuehenki tiimissä on todella hyvä ja puitteet kunnossa. Ison tapahtuman hengen huomaa myös kaikissa järjestelyissä, kaikki käytännön asiat kuten kuljetukset ja majoitukset ovat toimineet todella kivasti.” kertoo kuntosalilta Hyrkkösen kanssa valmistavia harjoitteita tekemästä tavoitettu Saska Huttunen.
Arpa toi suomalaispareille heti kovan haasteen avauskierroksille
Tiistai-iltana ohjelmassa olivat kaavio-arvonnat. Arpaonni heitti suomalaispelaajat heti kovaan paikkaan ja keskiviikon avauskierroksilla parit tulevat saamaan eteensä heti äärettömän suuren haasteen.
Saarteinen ja Sillanpää saavat vastustaansa parin Carolina Orsi (WPT-ranking 31.) ja Giorgia Marchetti (WPT-78.). Kyseessä on säännöllisesti World Padel Touria kiertävä ja maailman kärkipelaajien joukkoon lukeutuvat italialaispelaajat. Varsinkin Orsi on ns. kova luu, joka on viimeisen kuukauden sisään edennyt pareineen peräti kahdesti naisten WPT:n osakilpailuissa aina puolivälierävaiheeseen asti. Euroopan kisoissa yhdessä pelaavat Orsi ja Marchetti eivät kuitenkaan pelaa WPT:llä säännöllisesti yhdessä, ja tämän toivotaankin avaavan ehkä realistisina altavastaajina otteluun lähteville suomalaisille, joitakin yllätysmomentteja keskiviikkona Suomen aikaa n. klo 12 alkavaan otteluun.
Huttunen ja Hyrkkönen pääsevät vastaavasti mittaamaan heti länsinaapurimme Ruotsin tämän hetkisen rankingin kärkipelaajat. Vastassa miehillä Viktor Stjern (SWE 1.) ja Daniel Appelgren (SWE 4.) Tässä kamppailussa tulee varmasti olemaan luvassa vanhaa kunnon Suomi-Ruotsi-otteluiden henkeä, mutta ennakkoon kova haaste on edessä suomalaisparille myös tässäkin parissa. Ottelusta voittoon ja turnauksessa jatkoon etenevä pari tulee saamaan toisella kierroksella vastaansa miesten kaavion ykkössijoitetut, espanjalaiset Pablo Garcian (WPT 71.) ja Alonso Rodriquezin (WPT 89.)
”Arpaonni ei tällä kertaa ehkä ollut kaaviossa paras mahdollinen, mutta näillä mennään ja lähdetään taistelemaan jokaisesta pallosta ja tottakai viemään Suomen padelia ja ilosanomaa isosti eteenpäin”, kommentoi Huttunen edessä olevaa hienoa haastetta.
Huttunen ja Hyrkkönen pääsevät tuleen avauskierroksella torstaiaamuna 22.6.
Suomen joukkue Krakova Euroopan kisat 21.-25.6.2023 Krakova, Puola
Suomen padeljoukkueen valmentajana toimii Eemeli Jokinen.
Euroopan kisoissa urheilee yhteensä 100 suomalaista urheilijaa 17 eri lajissa. Mukana olevan Suomen joukkueen näet täältä.
Pelaajalistat kansallisuuksittain (padel)
Tulokset
Parikilpailut
Ke 21.6. klo 12:00
► Saana Saarteinen & Ella Sillanpää vs. Giorgi Marchetti & Carolina Orsi (ITA) 0-2 (2-6, 1-6)
To 22.6. klo 10:00
► Saska Huttunen & Pyry Hyrkkönen vs. Daniel Appelgren & Viktor Stjern (SWE) 0-2 (4-6, 2-6)
EG 2023 tulokset kokonaisuudessaan
Pysy kartalla suomalaisten edesottamuksista Euroopan kisojen tulospalvelun avulla.
Euroopan kisojen lähetykset
EOC tarjoaa Euroopan kisoista päivittäin striimejä. Tästä linkistä European Games TV -striimisivulle. Striimien päivittäinen ohjelma löytyy yllä olevan sivun ylävalikosta. Lisäksi Yle näyttää kanavillaan yleisurheilun EM-joukkuekilpailut.
Mitkä ihmeen Euroopan kisat?
Euroopan kisat on Euroopan olympiakomiteoiden järjestämä monilajitapahtuma. Tänä vuonna Euroopan kisat pidetään Puolassa 21.6.-2.7.2023.
Kisoissa kilpaillaan kaikkiaan 29 lajissa ja kisoihin odotetaan noin 7 000 urheilijaa 48 Euroopan maasta. 19 lajissa Euroopan kisat ovat osa Pariisin 2024 olympialaisten karsintajärjestelmää ja 12 lajissa kisoilla on Euroopan mestaruuskilpailujen arvo. Muissa lajeissa tarkoituksena on testata uusien lajien soveltuvuutta monilajitapahtumaan.