Sarjapadelin maaliskuun kierros saattelee sarjat jo puolivälin krouviin
Perjantai 17.3.2023

Kuvassa Padel Sawon (N1DB) Heidi Kiiskinen ja Anne Räsänen sarjakauden avanneelta Seinäjoen kierrokselta
Tulevana viikonloppuna pääsemme jälleen nauttimaan huippupadelista ja lajin äärimmäisen kiinnostavasta seurakilpailumuodosta. Sarjapadelin ja Suomen Padelliigan kauden toinen kilpailukierros pelataan 18.-19.3.2022. Samalla kuluvan kauden runkosarjassa tullaan saavuttamaan jo puolivälin krouvi.
Kauden 2023 toisella sarjakierroksella sarjaotteluita tullaan pelaamaan yhteensä kuudella eri paikkakunnalla ja kahdeksassa eri hallissa. Espoon Padel Housella tullaan jarjestämään sarjapadelin historian suurin ottelutapahtuma, kun Kera halleille saapuu viikonloppuna joukkueita yhteensä seitsemästä eri lohkosta ja kolmelta eri sarjatasolta. Espoossa kamppaillaan Suomen Padelliigan miesten ja naisten kierros, miesten ja naisten ykkösen kierros sekä miesten kolmosen A-lohkon sarjakierros. Espoon lisäksi useamman sarjan kilpailuita järjestetään Vaasassa ja Porvoossa. Padel 2 Win isännöi Vaasassa miesten ja naisten kakkosen pohjoislohkoja sekä miesten kolmosen B-lohkoa. Ottelut pelataan Padel X:n Klemettilän ja Kivihaan keskuksilla. Porvoossa miesten kakkosen etelä-lohko rantautuu Tarmola Padeliin ja naisten kakkosen keski-lohko vastaavasti Padel Arenalle. Muita viikonlopun kilpailupaikkoja ovat Jyväskylän Keljon Padel Adder (miesten kakkosen itä-lohko), Kaarinan Bo Arena (miesten kakkosen länsi-lohko), ja Salon Hanhivaaran liikuntakeskus (naisten kakkosen etelä-lohko).
Sarjakierrosten välissä on tehty suhteellisen paljon pelaajasiirtoja ja kokoonpanotäydennyksiä. Nähtäväksi jää muuttavatko nämä lohkojen sisäisiä asetelmia kilpasarjoissa loppukauden aikana.
Käännetään katse kuitenkin tähän kierrokseen ja paneudutaan mistä tilanteesta viikonloppuun eri sarjatasoilla lähdetään.
PADELLIIGA
Naisten Padelliigassa kärkikaksikkona majaa pitävät sarjapadelin viime vuosien kestomenestyjät espoolainen Padel House (3-0) ja Tampereen Padel West (3-0). Kärkijoukkueet mittaavat toistensa kunnon ensimmäistä kertaa tällä kaudella sunnuntaina klo 10.00 alkaen. Naisten sarjataulukon kolmantena majailee hienosti sarjan avannut Padel JKL (2-1). Jyväskylälaiset pyrkivät varmasti jatkamaan hienoja esityksiään.
Miesten Liigassa kärjestä toiselle kierrokselle lähtee Padel House (4-0) 11 sarjapisteen turvin. Hyvin sarjan aloittanut espoolaisnippu on myös vahvistunut entisestään ja lähteekin hyvistä asetelmista kotiturnaukseensa. Sarjassa kakkospaikkaa pitää avauskierroksen isoihin yllättäjiin kuulunut ja paljon viimekaudesta vahvistunut Smash Padel. Myös helsinkiläisjoukko on vahvistunut entisestään kierrosten välissä, kun mukaan joukkueeseen on liittynyt niin kovia kotimaalaisia pelaajia, kuin myös uusia ulkomaalais-importteja. Tällä viikolla joukkueessa tullaan näkemään mm. espanjalainen Pepe Aliaga Cruz (WPT-ranking 109). Padelliigakierros saa kovan startin, kun edellämainitujen joukkueiden kärkikamppailu tulee avaamaan kilpailukierroksen heti lauantaina klo 11.00.
SARJATILANNE SUOMEN PADELLIIGA
DIVARIT
Ykkönen
Sarjapadelin divareiden kevätkausi jatkuu varmasti mielenkiitoisena myös tulevana viikonloppuna. Ykkösdivareissa sarjatilanne on äärimmäisen mielenkiintoinen ja jokaisella yksittäisellä ottelullakin voi olla hyvinkin suuri merkitys. Naisten A-lohkossa piikkipaikkaa pitää Padel House Vantaa (3-0) ennen vähemmän sarjapisteitä kerännyttä Padel JKL II:sta (3-0). B-lohkossa Kuopion Padel Sawo (3-0) otti avauskierroksella pientä hajurakoa seuraaviin joukkueisiin. Kasvaako karkumatka tulevalla kierroksella?
Miesten ykkösessä A-lohko jatkuu äärimmäisen tiukkana. Lohkosta tällä hetkellä viiden kärjessä olevalla joukkueella, on hyvät saumat nousta sarjataulukossa aivan kärkikamppailuihin, mikäli vain viikonlopun pelit menevät nappiin. B-lohkossa kärkipaikat on napannut Padel House Vantaa ja Bille Beino Padel. Joukkueet kohtaavat toisensa sunnuntaina klo 10.00.
SARJATILANNE YKKÖNEN
Kakkonen
Naisten kakkosdivareissa on lohkojen kärjissä todella tiivistä. Nähtäväksi jääkin tuoko tuleva kierros hieman eroja lohkojen kärkipaikkoihin. Myös sarjapadelin tämän kilpailukauden suurimmassa sarjassa, miesten kakkosessa taistelu käy kiivaana. Kokonaisuutta myös miehissä kuvaa hyvin seuraava lauselma: ”jokaisella ottelulla on erittäin suuri merkitys”.
SARJATILANNE KAKKONEN
Kolmonen
Miesten kolmosdivarissa Espooseen matkaavaa A-lohkoa johtaa Padel House Vantaa III (4-0), joukkue on ottanut pienen irtioton seuraajinsa, mutta toki pelannut myös yhden ottelusarjan enemmän. Vastaavasti Vaasaan matkaavan B-lohkon kärjessä on kova taisto, kun sarjakärjen jakavat tasapistein kangasalalainen Padel 9 ja isäntäjoukkueena kierrokselle lähtevä Padel 2 Win II.
SARJATILANNE KOLMONEN
VIIKONLOPUN TULOSSEURANTA
Otteluohjelma sekä tulosseuranta Padelutionin tapahtumasivuilta:
► Miesten Padelliiga ja 1. divarit:
https://www.padelution.com/clubleagues/sarjapadel/kausi-2023-miehet *
► Naisten Padelliiga ja divarit:
https://www.padelution.com/clubleagues/sarjapadel/kausi-2023-naiset*
*Pääset selailemaan haluamiasi sarjoja sivuilla
SARJASIVUT JA JOUKKUEIDEN KOKOONPANOT, SEURASIIRROT YMS.
Sarjapadel-sivuiltamme löydät lisätietoja sarjapadelista, sarjatasoista, lohkoista yms. Sivuilta löydät myös joukkueiden viralliset kokoonpanot, kauden aikana tehdyt seurasiirrot jne.
PÄÄSYLIPUT
Kaikkiin viikonlopun kilpailupaikkoihin maksuton sisäänpääsy molempina päivinä.
Tervetuloa seuraamaan pelejä ja kannustamaan suosikkijoukkueitasi hyviin suorituksiin!