TIEDOTE: Suomen ensimmäinen padelin täysammattilaistiimi perustettu

Keskiviikko 7.12.2022


Suomen ensimmäinen padelin täysammattilaistiimi perustettu lokakuussa 2022. Toistaiseksi nimeämättömän tiimin ensimmäiset sopimuspelaajat ovat Suomen tämän hetken kolme parhaiten sijoitettua miespelaajaa; tamperelaiset Saska Huttunen (ranking 1) ja Pyry Hyrkkönen (ranking 2), sekä espoolainen Max Sjövall (ranking 3). Kukin pelaajista keskittyy jatkossa lajiin ja omaan kehittymiseensä täysipäiväisesti; Huttunen ja Hyrkkönen lopettivat jo päivätyönsä, ja Padel House ry:ssä toiminnanjohtajana loppuvuoteen asti toimiva Sjövall seuraa perässä, kun tarvittavat arjen järjestelyt on hoidettu.

Tavoitteet korkealla: saada suomalaisia maailman rankingissa top 100 joukkoon

Nykypäivänä padelin maailman huippupelaajat tulevat pääasiassa Argentiinasta ja Espanjasta, missä lajilla on huomattavasti pidemmälle ulottuvat juuret. Yhdeksänkertainen Suomen mestari Sjövall on suomalaisista pelaajista ainoa maailmanlaajuisen ja arvostetun World Padel Tour -kiertueen esikarsintakierroksella jo useamman kerran pelaamassa käyneistä pelaajista; hänen maailman ranking sijoituksensa on parhaimmillaankin ollut 225. Täysammattilaiseksi siirtymisen kautta Suomen huippupelaajat pystyvät jatkossa keskittymään täysipainoisesti urheiluun sekä lajiharjoitteluun. Ammattilaistiimin harjoitusmäärät nousevat huomattavasti aiemmasta sekä säännölliset kuukausittaiset viikon treenileirit lajin pyhätössä Madridissa Espanjassa takaavat kovan harjoitteluvastuksen lajin huippujen seurassa. Tiimi on sitoutunut lajiin ja omaan kehitykseensä sekä motivoitunut tekemään intensiivisesti töitä tavoitteiden saavuttamiseksi; tavoitteena on saada suomalaisia pelaajia maailman top 100 joukkoon, ammattilaistiimin tiedotteessa kerrotaan.

Ammattilaistiimi harjoittelee jopa 30 tuntia viikossa

Ammattilaistiimi on pestannut urheilijoiden päävalmentajaksi espanjalaisen Rafael Conde Ripollin, jolla on laaja koulutustausta kehitys- ja suorituskykyvalmentamisesta sekä pitkä työkokemus ammattimaisen tenniksen ja padelin valmennuksesta. Ripoll on muuttanut puolisoineen Suomeen jo syyskuussa, ja päässyt seuraamaan pelaajien otteita muutamissa kilpailuissa sekä sittemmin aloittamaan kolmikon valmentamisen. Lisäksi urheilijoilla on käytössään oma fysiikkavalmentaja, ravintovalmentaja, psykologi sekä joukkueenjohto.

Padel on tällä hetkellä maailman nopeimmin kasvava urheilulaji. Tällä hetkellä Suomessa lajilla on yli 85 000 harrastajaa ja yli 1000 kenttää. 100 000 harrastajan rajapyykin odotetaan rikkoutuvan ensi vuoden aikana. Maailmanlaajuisesti harrastajamäärä on jo ylittänyt 18 miljoonaa, ja tästä yli puolet on aloittanut lajin viimeisen kahden vuoden aikana. 

Maailmalla ammattilaispadel on keskittynyt erityisesti Espanjaan, sekä kolmen ammattilaiskiertueen ympärille. Näistä suurin yleisö- ja suosiomäärältään on World Padel Tour (WPT), joka saapuu ensimmäistä kertaa virallisen Open-kilpailumuotonsa kanssa Suomeen loppukesästä 2023. Ensi vuoden WPT-kiertueen palkintorahat nousevat yhteissummaltaan miljooniin euroihin. WPT:n ohella kaksi muuta ammattilaiskiertuetta ovat APT Padel Tour ja Premier Padel.