Suomen padelin A-maajoukkueet lähdössä MM-karsintaan Derbyyn Englantiin

Maanantai 29.8.2022



Suomen padelin A-maajoukkueen pelaajat pakkaavat pelikassinsa syyskuun lopussa. Tarkoituksena on osallistua Kansainvälisen Padelliitto FIP:n vuoden 2022 MM-kilpailujen Euroopan karsintaan Derbyssä Englannissa 30.9.-2.10.2022. Varsinaiset MM-kilpailut pelataan marraskuun lopussa Dubaissa.

Derbyn karsintaturnaukseen osallistuu yhteensä 18 miesten joukkuetta ja 15 naisten joukkuetta. Miehistä varsinaiseen MM-kisaan pääsee karsinnoista kolme joukkuetta ja naisista kaksi joukkuetta. Kilpailu lopputurnauspaikoista on äärimmäisen tiukka.

”PAREMPAA JOUKKUETTA EN OSANNUT TOIVOA”

Suomen miesten joukkueen valintoja ja tilannetta kommentoi joukkueen päävalmentaja Ville Tuomi:

Olen päässyt seuraamaan padelin tason kehittymistä eturivin paikalta jo kymmenisen vuotta ja voisin uskaltaa väittää, että pelitason nousun kulmakerroin ei ole koskaan näyttänyt näin jyrkältä. Ei ainoastaan yksilö -tai yksittäisten parien tasolla, vaan kilpapelaajien yleistaso nousee ihan silmissä. Tästä syystä on ollut äärimmäisen mielenkiintoista olla tarkkailemassa pelaajien tasoa ja edesottamuksia vielä astetta linssin läpi. Valintakriteereinä tarkkailin lähtökohtaisesti pelitasoa, mutta olin varautunut huomioimaan myös harjoittelumotivaation sekä mahdollisesti tulevaisuuden lupaukset. Tällä kertaa kuitenkin joukkueeksi kasaantui äärimmäisen kokenut ja laadukas kahdeksikko, josta voisin sanoa, että parempaa joukkuetta en osannut toivoa.”

Karsintojen taso on kova. Vastaan voi asettua esimerkiksi Ruotsi, Portugali tai iso liuta muita iskukykyisiä maita, mutta lähtiessämme näin tasaisella ja iskukykyisellä kahdeksikolla voimme olla varmoja, että emme päästä näitä helpolla”, Tuomi jatkaa.


”NAISJOUKKUE KEHITTYNYT PELILISESTI HURJASTI VUODEN AIKANA”


Naisjoukkueen päävalmentaja Eemeli Jokinen puolestaan summaa naisten tilanteen: ”Meillä on ollut kolme leiripäivää kesällä maajoukkuerinkiläisten kanssa ja niillä olen halunnut nähdä pelaajien pelitason lisäksi heidän kykyään sopeutua erilaisiin tilanteisiin. Olen ollut erittäin tyytyväinen näkemääni ja mielestäni naispadelin taso Suomessa on ottanut vuodessa aimo harppauksen eteenpäin. Ella ja Saana ovat hallinneet turnauksia, mutta heidän takanaan tulee tasainen porukka, joka on kasvanut määrällisesti ja kehittynyt pelillisesti hurjasti vuoden aikana. Tämä teki joukkueen valitsemisesta viime vuottakin vaikeampaa, mutta positiivisten ongelmien kanssa on mukava painia.”

Meillä on todella tiukat MM-karsinnat edessä, kun 15 joukkueesta ainoastaan kaksi pääsee kisoihin mukaan. Mukana karsinnoissa on paljon maita, jotka eivät olleet viime vuonna EM-kisoissa mukana, joten on mahdoton arvioida vastustajien tasoa etukäteen. Mukana on myös tutumpia maita kuten Portugali, Ruotsi ja Tanska, joiden tason tiedämme erittäin kovaksi, joten saamme varmasti esittää parastamme, jos mielimme karsinnoista jatkaa MM-kisoihin. Kansainvälisiä pelejä ei ole koskaan liikaa ja onkin mahtavaa päästä joukkueen kanssa testaamaan tasoamme kovaan karsintaturnaukseen.”, Jokinen kuvailee odotuksia kovatasoiseen turnaukseen.

Maajoukkueen kokoonpano

Derby Englanti 30.9.-2.10.2022

Joukkueen kokoonpanot karsinnoissa ovat:

NAISET


Saana Saarteinen
Ella Sillanpää
Minna Torkki
Suheil Lizana
Martina Minetti
Marsa Laukkoski
Annika Sillanpää
Ninni Hietaniemi

Valmentaja: Eemeli Jokinen

MIEHET


Pyry Hykkönen
Saska Huttunen
Max Sjövall
Oskar Nurmio
Henrik Sillanpää
Tuomas Manner
Axel Waris
Janne Wuorinen

Valmentaja: Ville Tuomi