Suomen ensimmäinen padelin poikien juniorimaajoukkue on valittu
Torstai 9.6.2022
Juniorimaajoukkueen valmentajat Timo Hartikainen ja David Lozano ovat valinneet poikien maajoukkueen Bilbaossa 4.-9.7.2022 järjestettäviin Euroopan Padelliitto FEPA:n junioreiden EM-kisoihin.
Heinäkuun EM-kisat tulevat olemaan ensimmäiset kansainväliset arvokilpailut, jonne Suomi tulee lähettämään juniorimaajoukkueen.
Maailmanlaajuinen koronapandemia on viime vuosien aikana sotkenut suuresti aiemmilta vuosilta tutuksi tulleita padelin arvokilpailukalentereita, niin aikuisten kuin nuortenkin kilpailujen osalta. Tämän johdosta aikataulut ja kilpailurytmit ovat eläneet edellisten kahden vuoden aikana paljon ja tieto tulevista arvokisoista on saatu kansainvälisiltä lajiliitoilta suhteellisen vähäisillä varoajoilla. Näin kävi myös tällä kertaa ja tarve juniorimaajoukkueen jalkeille saamiseksi, jo tulevan syksyn kisoihin tulikin lopulta ajankohtaiseksi hieman yllättäen. Suomen Padelliitto sai Euroopan Padelliitto FEPAlta tiedon syksyllä järjestettävistä Bilbaon kilpailuista toukokuun jälkimmäisellä puoliskolla ja ilmoittautumistakarajan ollessa jo kesäkuun alussa, juniorimaajoukkueen valintaprosessiin jäi tiukan aikataulun seurauksena lopulta vain rajallinen määrä aikaa. Lopullista maajoukkueen kokoamista helpotti lopulta kuitenkin se, että Padelliitto ja liiton juniorivalmentajat olivat jo ehtineet laittamaan käyntiin junioreiden maajoukkueringin rakentamiseen liittyviä prosesseja, mm. kesäkuun puoliväliin suunnitellun juniorileirin muodossa. Lopulta Padelliitto tekikin päätöksen kartoittaa joukkueen jalkeille saamista näinkin lyhyen varoajan turvin.
Osin aikataulujen johdosta poikien lisäksi Bilbaossa ei kuitenkaan harmillisesti tulla näkemään tyttöjen maajoukkueryhmää, mutta toivottavasti tulevaisuuden kansainvälisiin arvokilpailuihin mukaan saadaan myös tytöt.
VALINTAPROSESSI
Joukkueen lopulliseen kokoonpanoon vaikuttivat ensisijaisesti pelaajien mahdollisuudet lähteä mukaan turnaukseen. Valintakriteereissä otettiin myös huomioon pelaajien panostus itse lajiin ja harjoitteluun sekä myös aikaisemmat kilpailukokemukset liiton alaisista kilpailuista kotimaan kentillä.
”Saimme kesäkuun leirille ilmoittautuneilta pelaajilta ja heidän vanhemmiltaan positiivista viestiä, että halukkaita reissulle olisi ja kokosimme joukkueen sen hetkisten tietojen valossa. Valinnoissa huomioimme seuravalmentajien suosituksia, pelaajien ranking-pisteitä sekä heidän panostuksensa lajiharjoitteluun ja kilpailuihin. Tuleviin EM-kisoihin saadaan jalkeille innokas joukko padeljunnuja ja heidän taustajoukkojaan”, juniorimaajoukkueen valmentaja Timo Hartikainen avaa joukkueen rakentamisvaiheita.
Juniorimaajoukkue aloittaa valmistautumisen tulevaan EM-turnaukseen 18.6.2022 järjestettävällä Espoon leirillä, jossa mukana nähdään myös laajempi rinki pelaajia tulevien vuosien maajoukkueryhmiä ja arvokilpailukoitoksia ajatellen.
Tulevaisuudessa junioreiden harjoitusrinki onkin tarkoitus pitää tarpeeksi laajana, jotta Padelliitto pystyisi ennenkaikkea tukemaan junioreiden kehitystä ja valmentamista entistä paremmin yhdessä pelaajien omien seurojen sekä seuroissa toimivien valmentajien kanssa. Lisäksi säännölliset leiritykset tulevat helpottamaan joukkueiden kasaamista jatkoa ajatellen, tarjoten samalla myös maajoukkuevalmentajille lisää työkaluja näiden prosessien eri vaiheissa.
Poikien maajoukkue Bilbaon EM-kisoihin 4.-9.7.2022:
U14
-
Erik Paljakka (Padel Lahti)
-
Joa Takala (Padel Lahti)
-
Tatu Aho (Padel Tampere)
-
Riio Kuusisto (Padel Tampere)
U16
-
Johan Hirvonen (Padel House)
-
Felix Borgtröm (Open Padel)
-
Robin Innanen (Open Padel)
-
Eero Aho (Padel Tampere)
U18
-
Aleksi Laine (Pori Padel)
-
Justus Ranta (Pori Padel)
-
Eetu Huopio (Padel Club Kuopio)
-
Patric Bamberg (Padel Adder)
VALINTAPERUSTEET PÄHKINÄNKUORESSA
-
Seuravalmentajien suositukset
-
Pelaajien panostus padelin lajiharjoitteluun ja kilpailuihin
-
Pelaajien ranking-pisteet