Sarjapadelin pudotuspeli- ja karsinta viikonlopun välieräparit selvillä
Tiistai 24.5.2022
Huikea sarjapadelin ensimmäinen kausi on saatu runkosarjojen osalta päätökseensä. Viime sunnuntaina pelatut runkosarjojen päätöskamppailut selvittivät Suomen Padelliigan sekä 1. divareista jatkoon etenevät joukkueet sekä selvittivät askelmerkit tulevana viikonloppuna Espoon Kera Halleilla pelattaville pudotuspeli- sekä liigakarsintakierrokselle. Viime viikonloppuna saatiin päätökseensä myös kauden 21-22 ensimmäinen kilpailusarja, kun miesten 2. divarin mestari selvisi jo menneenä lauantaina.
Padelliigan ja divareiden välieräparit
Runkosarjan päättyessä Padelliigan ja naisten divarin välieräparit muodostuvat sarjasääntöjen perusteella niin, että välierävastuksensa pudotuspeleihin nousseista joukkueista pääsivät valitsemaan ensimmäisinä runkosarjojen voittajajoukkueet, miehissä espoolainen Padel House ja naisissa tamperelainen Padel West. Naisten 1. divarissa samassa asemaan nousi Padel Housen naisten kakkosjoukkue.
Välieräparien valinta tehtiin seurojen edustajien toimesta maanantaina 23.5.2022.
Miesten 1. divarissa välieräpariin etenivät molemmista lohkoista runkosarjan kaksi parasta joukkuetta. Välierissä toisensa tulevat kohtaamaan A-lohkon ykkösjoukkue ja B-lohkon kakkonen sekä B-lohkon ykkösjoukkue ja A-lohkon kakkonen.
Sunnuntaina 29.5.2022 järjestettäviin miesten liigakarsintoihin päätyi Padelliigasta sarjan 7. sijoittunut Smash Padel Helsinki. Liigakarsintoihin vastustajaksi nouseva joukkue selviää vasta miesten 1. divarin lauantain otteluiden perusteella. Naisten puolella liigakarsintoja ei tulla järjestämään, kaikkien divarissa pudotuspeleihin edenneiden joukkueiden ollessa liigaseurojen kakkosjoukkueita
Välieräparit sarjoittain
MIESTEN PADELLIIGA
► Padel House vs. ÅLK Padel
► Padel West vs. Padel Tampere
NAISTEN PADELLIIGA
► Padel West vs. ÅLK Padel
► Padel House vs. Padel Tampere
MIESTEN 1. DIVARI
► Padel House 2 vs. OVS Padel
► PadelPark vs. Padel Or Die
NAISTEN 1. DIVARI
► Padel House 2 vs. Padel Club Finland 2
► Padel Tampere 2 vs. Padel JKL 2
Pudotuspeli- ja karsintaviikonlopun aikataulut tämän julkaisun lopussa.
Miesten 2. divari
Sarjapadel kauden ensimmäiset sarjamestaruudet ratkaistiin jo viime viikonloppuna. Maaliskuussa käynnistynyt miesten 2. divari pelattiin ensimmäisenä vuonnaan yksinkertaisena sarjana ja sarjan loppusijoitukset määräytyivät runkosarjasijoitusten perusteella.
Historian ensimmäiseksi sarjapadelin sarjatason voittoneeksi seuraksi nousi lopulta vantaalainen Open Padel ry. Mestaruus ei tullut joukkueelle lopulta mitenkään helpolla, vaikka joukkue oli lähtenyt päätöskierrokselle ilman aiempia sarjaottelutappioita. Sarjapisteiden määräytyessä kerrytetyistä match pointeista, joutuivat vantaalaiset jänneittämään mestaruuden varmistumista aina sarjan päätöskamppailuun Padel Vihdin ja Champions Padel Porin välille ja tämän toisen otteluparin loppuun asti. Vihdin menetettyä pisteen porilaisille, kärkiparien kohtaamisessa, tarkoitti se seurojen päätymistä sarjataulukossa tasapisteisiin. Vantaalaiset kruunattiinkin lopulta sarjan mestareiksi maaliskuun kierrokselta saamansa voiton turvin joukkueiden keskinäisestä kohtaamisesta. Keväällä startannut miesten kakkonen muodostui ensimmäisellä kaudellaan huippujännittäväksi sarjaksi, jossa useammalla joukkueella oli lopulta oljenkorsi aina sarjan päätösotteluihin asti.
RUNKOSARJAN PÄÄTÖSKIERROKSEN TULOKSET
TULOKSET: Padelliiga ja divarit- Runkosarjan päätöskierros 21.-22.5.2022
RUNKOSARJAN LOPULLINEN SARJATAULUKKO

Padelliiga 21-22 miehet lopputilanne

Padelliiga 21-22 naiset lopputilanne

Divari 21-22 miehet A-lohko lopputilanne

Divari 21-22 miehet B-lohko lopputilanne

Divari 21-22 naiset lopputilanne

2. divari 22 miehet lopputilanne
SARJAPADELIN JA PADELLIIGAN FINAALIVIIKONLOPUN OTTELUOHJELMA
► Kilpailupaikkana toimii Padel House (Karantie 4, Espoo)
OTTELUOHJELMA
Lauantai 28.5.
VÄLIERÄT PADELLIIGA
-
Klo 10.00 M | Padel House – ÅLK
-
Klo 10.00 M | Padel West – Padel Tampere
-
Klo 10.00 N | Padel West – ÅLK
-
Klo 10.00 N | Padel House – Padel Tampere
VÄLIERÄT DIVARI
-
Klo 10.00 M | Padel House II – OVS Padel
-
Klo 10.00 M | PadelPark – Padel Or Die
-
Klo 10.00 N | Padel House II – Padel Club Finland II
-
Klo 10.00 N | Padel Tampere II – Padel JKL II
MITALIOTTELUT PADELLIIGA
-
Klo 15.00 Miesten Finaali | TBA – TBA
-
Klo 15.00 Naisten Finaali | TBA – TBA
-
Klo 15.00 Miesten Pronssi | TBA – TBA
-
Klo 15.00 Naisten Pronssi | TBA – TBA
DIVARIEN FINAALIT
-
Klo 15.00 Miesten finaali | TBA – TBA
-
Klo 15.00 Naisten finaali | TBA – TBA
LIIGAKARSINTA
Sunnuntai 29.5.
-
Klo 10.00 M | Smash Padel – TBA