Suomen Padelliiton seuramäärät hyvässä kasvussa – lajin seuratoiminta jatkaa kehitystään
Torstai 7.4.2022
Suomen Padelliiton jäsenseurojen määrä on kasvanut todella suurella vauhdilla viimeisten vuosien aikana ja kasvu on jatkanut nousujohteista kehittymistään myös kuluvan alkuvuoden aikana. Padelliiton jäseneksi liittyneissä seuroissa on hyvä suhde täysin uusia padelin erikoiseuroja, monilajiseurojen alajaostoja sekä kenttäyhtiöiden rinnalle perustettuja yhdistyksiä. Uusien seurojen kasvanut lukumäärä on varmasti ollut seurausta viime vuosina nähdystä lajin suosion kasvusta, kasvaneista harrastajamääristä eikä vähimpänä laadukkaiden harrastusolosuhteiden merkittävästä ja vauhdikkaasta leviämisestä ympäri Suomen.
Padelin nousujohteinen kehitys ja lajin suosion vauhdikas kasvu sekä uusien kenttien rakentaminen yhä useammille paikkakunnille ovat mahdollistaneet myös uusien padelseurojen levinneisyyden edistymisen. Viimeisen vuoden aikana uusia seuroja on perustettukin tasaisesti kotimaamme eri osiin. Tämän vuoden aikana Suomen Padelliiton jäsenseuraksi on liittynyt esimerkiksi Suomen tämän hetkinen pohjoisin seura Rovaniemeltä sekä ensimmäistä kertaa manner-Suomen ulkopuolinen seura Ahvenanmaalta. Kaikenkaikkiaan seuratoimintaa löytyy jo yhteensä 44 eri paikkakunnalta.
Seuramäärän kasvun ohella myös seuraan kuuluminen näkyy sosiaalisen lajin sisällä varsin vahvana. Padel vetää harrastajia puoleensa myös seuratoiminnan puolelle ja seurojen jäsenmäärät kehittyvät. Liiton alaisten seurojen jäsenmäärät ovatkin kasvaneet vuoden aikana yli 88 prosenttia ja kuluvan vuoden aikana suurella todennäköisyydellä padelseuroihin tulee kuulumaan jo yli 10000 lajin harrastajaa. Harrastajat kantavat omia seuravärejään suurella ylpeydellä ja omaa seuraa halutaan myös edustaa esimerkiksi eri kilpailumuodoissa. Tästä hyvänä osoituksena on mm. Padelliiton viime syksynä käynnistämä seurojen välinen sarjapadel, joka on edelleen vankistanut jo aiemminkin lajin sisällä huokunutta hyvää yhdessä tekemisen meininkiä. Sarjapadelin eri kilpailusarjat, Suomen Padelliiga ja divarisarjat ovat keränneet mukaan ensimmäiselle ja toukokuussa huipuntuvalle kilpailukaudelleen yhteensä 49 joukkuetta, 19 eri seurasta. Sarjatasoja ensimmäisellä kilpailukaudella on käynnistetty miehissä kolme (Liiga, 1. divarin 2 eri lohkoa ja 2. divari) ja naisissa kaksi (Liiga ja 1. divari). Seuroja edustavia urheilijoita sarjapadel on kerännyt jo yli 540.
Suomen Padelliiton uudet jäsenseurat vuonna 2022
Vuoden 2022 ensimmäisen neljänneksen aikana Suomen Padelliiton virallisiksi jäsenseuroiksi on hyväksytty yhteensä 10 uutta seuraa.
-
58. Poropadel, Oulu
-
59. Porvoon Padel, Porvoo
-
60. Kainuun Ärjy Padel, Kajaani
-
61. Padel Kunnonkeskus, Pieksämäki
-
62. Padel Ladies, Porvoo
-
63. Kokkolan Kipinä, Kokkola
-
64. Rovaniemen Verkkopalloseura, Rovaniemi
-
65. Padel Adder, Jyväskylä
-
66. Mariehamn Lawn-tennis Klubb, Maarianhamina
-
67. Padel 9, Kangasala
Seuramäärien kehitys
Uusien seurojen myötä Padelliiton jäsenmäärä on noussut jo 67 jäsenseuraan. Vuoden 2021 tammikuussa Padelliittoon kuului vielä alle 30 seuraa ja nyt reilun vuoden aikana seuramäärät on yli tuplaantuneet. Seuramäärien prosentuaalista kasvua on kokonaisuudessaan tapahtunut +139,29%.
Seuratoiminta jatkaa kehittymistään
Seuramäärän kasvun lisäksi lajin seuratoiminta jatkaa mallikasta kehittymistään. Osalla seuroilla löytyy jo ennestään vankka tausta liikunnasta ja harrastustoiminnoista muista lajeista. Toiset taas aloittavat pienemmällä porukalla, rakentaen omaa toimintaansa aivan alusta avoimin mielin ja uusia tapoja hyödyntäen. Taustoista riippumatta toiminta kehittyy ja seurat ovat rohkeasti lähteneet toteuttamaan uusia ja innovatiivisia toimintamalleja omille jäsenilleen. Nopean kasvun myötä seurojen toimintatavoissa on toki paljon eroa ja siihen vaikuttaa myös seurojen taustahenkilöiden kokemus aiemmista urheilutoimista sekä aktiivisten henkilöiden lukumäärä. Myös seurojen tarjoamissa jäseneduissa on eroja, varsinkin riippuen siitä, onko seuralla esimerkiksi omaa harrastustilaa vai järjestetäänkö toimintaa ns. vuokratiloissa.
Seurojen erilaisia lähtökohtia sekä toimintamalleja on seurannut myös Suomen Padelliiton toiminnanjohtaja Visa Korhonen. Korhonen näkee kuitenkin erilaiset toimintamallit rikkautena ja korostaa myös seurayhteistyön merkitystä:
”Näen erilaisten seurojen mukanaolon suurena vahvuutena. Moni seuroista on jo heti alusta lähtien lähtenyt kehittämään toimintaansa oman näköisekseen. Osa panostaa harrastetoimintaan, osa taas kilpailuihin ja tapahtumien järjestämiseen. Seuroja yhdistää kuitenkin se, että omissa palveluissa hyödynnetään juurikin omia vahvuuksia. Moni seuroista on myös rohkeasti lähtenyt kehitettämään aivan uudenlaisia aktiviteetteja lajin sisälle, jonkalaisia en ole itse nähnyt aiemmin oikeastaan minkään muun lajin parissa. Loppujen lopuksi uudet ideat, vanhojen toimintatapojen hyödyntäminen sekä näiden yhdisteleminen tukevat suuresti lajin sisällä tapahtuvaa seuratoimintaa, vankistavat seurojen omaa yhteisöä ja vievät lajia vahvasti eteenpäin. Viime aikoina kasvanut seurojen välinen verkostoituminen ja keskinäiset yhteistyöt avaavat vastaavasti täysin uudenlaisia mahdollisuuksia esimerkiksi juniori- , harrastus- sekä perinteisen seuratoiminnan kehittämiseen. Ilokseni olen saanut huomata myös sen, että useista seuroista löytyy myös koko ajan enemmän aktiivisia toimijoita ja mukaan saadaan kerättyä hienosti uutta väkeä varsinaisista työntekijöistä, eri ikäryhmien valmentajiin ja muihin taustavaikuttajiin. Tämä takaa turvaa seurojen tulevaisuudelle sekä tarjoaa lisää näkökulmia heidän toimintojensa vahvistamiseen. Varsinkin monilajiseuroista löytyy hyvää osaamista ja vankkaa ammattitaitoa. Uudet seurat oppivat ja kehittävät päämäärätietoisesti omaa toimintamalliaan ja tapojaan toimia. Aktiivisuuden ja yhteistyön voimat korostuvat seurojen kanssa käydyissä keskusteluissani koko ajan enemmän. Tulevaisuus näyttää lajin seuratoimintojenkin suhteen varsin valoisalta.” Korhonen kuvailee.
Seurojen kehittyminen näkyy Korhosen mukaan vahvana myös näiden arkitoiminnoissa asti ja tästä hyvänä esimerkkinä seurojen aktiivisesti kasvanut Suomisport-palvelun käyttöönotto.
”Moni seuroistamme on tehnyt koronavuosien aikana ns. digiloikan ja ottanut käyttöönsä Suomisportin tarjoamat työkalut. Palvelu on aiemmin tunnettu, vähän liikaakin ainoastaan urheilijoiden lisenssialustana ja harrastusvakuutusten ostoon käytettävänä välineenä, mutta nyt yhä useampi seura hyödyntää palvelua esim. jäsenviestintään, -hallintaan sekä nykyaikana vaadittavaan tietosuojattuun jäsenrekisterien ylläpitoon.”, Korhonen kertoo.
Lue myös: Padel JKL: Parasta Suomisportissa on se, että jäsenrekisterimme on ajan tasalla

Kuva: Suomisport.fi
Seuratoiminta myös isossa roolissa Padelliiton vuoden 2022 strategiassa
Seuratoiminta ja sen kehittäminen on junioritoiminnan ohella Suomen Padelliiton kuluvan vuoden toimintastrategiassa kirjattu tärkeimmiksi kehitettäviksi toiminta-alueiksi. Tämän lisäksi liitto pyrkii vahvasti tuomaan seuroja ja niiden tapahtumia aiempaa enemmän esille myös omissa sosiaalisen median kanavissaan sekä kotisivuillaan. Liiton kotisivuja ollaan myös alkuvuoden aikana kehitetty ja tätä työtä tullaan jatkamaan, jotta sivut palvelisivat yhä paremmin seuroja ja lajia harrastavien tarpeita.
Seuratoiminnan tueksi ollaan myös rakentamassa useamman eri aihepiirin ympärille toteutettavia seurawebinaareja. Webinaarien aihepiirialueet pyritään pitämään mahdollisimman laaja-alaisena, jotta jokainen seura voisi hyötyä niistä ja voisi saada lisää uusia näkökulmia omiin toimintoihinsa.
”Webinaarien aihepiireinä pyritään huomioimaan erityisesti suora seura- ja harrastustoiminta sekä niiden kehittäminen mutta haluamme toki tuoda mukaan myös erilaisia osioita varsinkin kilpailupuolen kautta toimintaansa kehittäville seuroille. Kilpailutapahtumat tulevat vuosi vuodelta kasvamaan enemmän ja suuremmiksi, joten tapahtumien järjestämiseen liittyviä osa-alueita voi hyvinkin tulla myös kyseeseen”, toiminnanjohtaja kuvailee loppuvuoden suunnitelmia.
Suomen Padelliiton kaikki jäsenseurat ja seurojen yhteystiedot löydät täältä: Jäsenseurat