Piukku Kopiloff ehdolla vuoden Urheilukulttuuri-palkinnon saajaksi

Kotimaisen padelin pioneeri sekä lajin aikoinaan Suomeen tuonut Sisko ”Piukku” Kopiloff on ehdolla vuoden 2021 Urheilukulttuuri-palkinnon saajaksi.

Piukku Vantaan Sporttitorilla, European Transplant Sport Week 2016-tapahtumassa

Kopiloff on  tehnyt miltei 20 vuotta suurella sydämellä työtä padelin puolesta. Hän rakennutti vuonna 2003 Suomen ensimmäisen padel-kentän ja on ollut myös perustamassa lajin kansallista lajiliittoa, Suomen Padelliittoa. Kopiloff on käynyt opettamassa padelia yli 600 koulussa ja ollut rakentamassa lähes 150 kenttää ympäri maata. 2020-luvulla hän on saanut nähdä padelin murtautuneen suomalaisten suosikkilajien joukkoon.

Piukku tunnetaan lajin sisällä erittäin aktiivisena ja ulospäinsuuntautuneena ihmisenä, joka on omalla upealla persoonaallaan rikastuttanut lajin kotimaista kasvua ja sen kehitystä. Piukku suhtautuu lajiin intohimoisesti ja hänen rakkautensa lajia kohtaan tunnetaan padelin sisällä yli seura- ja lajirajojen. Kopiloff on myös yksi kolmesta suomalaisesta, jotka on kouluttautuneet lajin kansainväliseksi tuomariksi.

Padel pioneeri toimii edelleen aktiivisesti lajin parissa pyörittäen vuodesta 2017 alkaen Sörnäisten rantatien varressa sijaitsevia Pro Padel Sörnäisten ulkopadelkenttiä. Hän toimii myös ProPADEL-yrityksensä toiminnanjohtajana ja valmennusvastaavana. Lisäksi Kopiloff rakentaa mm. Kansainvälisen Padelliitto FEPA:n käyttämiä MejorSetin kenttiä Pohjoismaihin, Baltiaan ja Venäjälle.

Urheilukulttuuri-palkinto jaetaan Urheilugaalan yhteydessä ensi tammikuussa. Palkinto on tunnustus yksittäisestä teosta tai pitkäaikaisesta työstä suomalaisen urheilukulttuurin hyväksi. Palkinnon saaja voi olla henkilö tai yhteisö joka on edistänyt urheilun arvoja tai perinteitä tai vaikuttanut hyvinvoinnin tai tasa-arvon kehittämisessä.

Ehdokkaat palkinnon saajaksi:

1.Piukku ”ProPadel” Kopiloff

2.Kids On Board

3.Sammon Keskuslukion skeittilinja

Ehdokkaiden tarkemmat esittelyt löytyvät Yle Areenasta.

Suomen Padelliitto haluaa jo tässä vaiheessa onnitella suuresti kaikkia ehdolla olevia ja ennenkaikkea sydämellisesti kiittää heitä erittäin arvokkaasta työstä, jota he ovat urheilun ja liikuntakulttuurin edistämisen saralla saavuttaneet ja näiden eteen tehneet.