Padelin ulkokenttien SM-kilpailut Vantaalla 13.-15.8.2021

Padel Vantaan Rajatorpan upouusilla ulkokentillä järjestetään ulkokenttien avoimet SM-kilpailut 13.-15.8.2021.

Kyseessä on ehdottomasti kesän ja koko vuoden yksi arvostetuimmista Suomen Padelliiton alaisista padel-turnauksista. Kilpailutapahtuman merkitystä korostaa se, että kyseessä on vuoden ainoa parien avoin SM-kilpailu. Koronatilanteen johdosta Padelliiton kilpailukautta jouduttiin typistämään ja mm. sisäkenttien SM-kilpailuja ei tulla kuluvana vuonna järjestämään.

Ulkokenttien SM-kilpailut keräävät Suomen parhaat padel-pelaajat taistelemaan sekä naisten että miesten sarjoissa Suomen mestaruudesta!

SM-turnaus tulee kestämään 3 päivää perjantaista sunnuntaihin ja kilpailuaikataulut rakentuvat ilmoittautuneiden kilpailijoiden lopullisen määrän perusteella.

Ilmoittautuneiden perusteella järjestetään myös mahdolliset avoimet karsinnat. Miesten sarjoissa karsintakierrokselle on mahdollisuus päästä 32 parilla. Näistä 16 ensimmäistä karsintaotteluaan voittanutta paria pääsee etenämään toiselle kierrokselle, jossa he kohtaavat turnauksen 16 Suomen Padelliiton virallisen ranking-tilaston parhaiten sijoittunutta ja tapahtumaan ilmoittanutta paria.

Naisten sarjassa karsintoihin otetaan 16 paria, joista neljällä on mahdollisuus edetä SM-kilpailuissa 16 parhaan naisparin joukkoon. 12 naisparia pääsee suoraan rankingin mukaan naisten pääsarjaan.

Sarjojen osallistujamäärissä on pyritty huomioimaan edellisten vuosien SM-kilpailujen sukupuolijakaumaa. Molempiin sarjoihin on kuitenkin pystytty avaamaan enemmän paikkoja mukaan tuleville pareille, kuin aiempina vuosina.

SM-kilpailujen molemmissa sarjoissa toteutetaan myös alakaavio, joka mahdollistaa jokaiselle osallistuvalle parille vähintään kaksi ottelua.

Suomen Padelliitto sekä kilpailun järjestäjä Padel Helsinki ry seuraavat tarkasti vallitsevaa koronatilannetta Suomessa ja turnauksen järjestelyissä noudatetaan aluehallintoviranomaisten antamia ohjeita sekä reagoidaan sen hetkiseen koronatilanteeseen.
Mikäli pandemiatilanne sallii, tapahtumaan pyritään mahdollisuuksien mukaan päästämään myös yleisöä seuraamaan turnausta.

Alla tarkempia lisätietoja kilpailuista sekä ohjeet ilmoittautumisiin.

Ulkokenttien SM-kilpailut (Finnish Padel Tour #7) 13.-15.8.2021 AVOIN

KILPAILULUOKAT: Avoimet naisten ja miesten SM-kilpailuluokat

JÄRJESTÄJÄ: Padel Helsinki Ry

KILPAILUPAIKKA: Padel Vantaan Rajatorpan ulkopadelkentät, Vapaalanpolku 15, Vantaa

ILMOITTAUTUMINEN: Ilmoittautuminen tapahtuu suoraan turnauksen tapahtumasivulla Rankedinissä, johon ilmestyy myös turnauksen reaaliaikainen seuranta.

Linkki tapahtumasivulle:

https://rankedin.com/en/tournament/5539/ulkokenttien-sm-kilpailut-finnish-padel-tour-7-13-15-8-2021-avoin!

TURNAUSFORMAATTI

-Miesten sarjassa pelataan 32 parilla karsinnat. 16 paria jatkoon ja 16 paria pääsee suoraan rankingin mukaan pääsarjaan, jolloin pääsarja pelataan 32:lla parilla. Karsinnassa karsiutuneet pelaavat sijoitusottelun.

-Naisten sarjassa pelataan 16 parilla karsinnat, 4 paria jatkoon ja 12 paria pääsee suoraan rankingin mukaan pääsarjaan. Karsinnassa ensimmäisellä kierroksella karsiutuneet pelaavat sijoitusottelun.

Osallistujamäärää voidaan rajoittaa sekä määrätä Suomen ranking-listan mukaan.

Huomioithan, että miesten alkusarja alkaa perjantaina 13.8. jo klo 11:00. Osallistuminen on lähtökohtaisesti sitova.

ILMOITTAUTUMINEN PAIKAN PÄÄLLÄ

-Viimeistään puoli tuntia ennen ensimmäistä ottelua kilpailutoimistoon (asiakaspalvelukontti)

-Osallistumismaksu 30€/ henkilö maksetaan viimeistään paikan päällä korttimaksulla tai MobilePaylla ilmoittautumisen yhteydessä. Osallistumismaksun voi myös maksaa etukäteen annetulle pankkitilille. Osallistumismaksu sisältää vähintään kaksi ottelua jokaiselle.

-Varauduthan esittämään kilpailulisenssin sekä maksukuittisi osallistumismaksusta.

ARVONTA (Lisätiedot arvonnasta julkaistaan myöhemmin.)

-Arvonta suoritetaan Padel Vantaa Kaivokselassa 6.8.2021 klo 14:00, tilaisuus on kaikille avoin.

-Arvonnan tulokset sekä kaaviot julkaistaan Rankedinissä samana päivänä 6.8.2021

AIKATAULU JA PELIPAIKAT

-Kaikki turnauksen ottelut pelataan Padel Vantaa Rajatorpan ulkokentillä (säävarauksella Padel Vantaan sisähallissa Kaivokselassa, n. 10 minuutin ajomatkan päässä)

-Padel Vantaa Rajatorppa: Vapaalanpolku 15, 01650 Vantaa

-Padel Vantaa Kaivoksela: Vetotie 3, 01610 Vantaa

PELAAMINEN

-Mahdolliset karsinnat sekä pääottelut pelataan täysinä peleinä.

-Sijoitusotteluissa sovelletaan tarvittaessa mahdollisien aikatauluhaasteiden vuoksi kolmannessa erässä super tie-breakia kymmeneen pisteeseen .

-Pallojen hakeminen kentän ulkopuolelta on sallittu vain kentillä 1 sekä 2 (sekä Rajatorpassa että Kaivokselassa)

PYSÄKÖINTI 

-Suosittelemme jättämään auton Nuijatien tai muiden lähiteiden tien varteen autoille merkityille paikoille. Esimerkiksi Piikkikujaa pitkin on todella helppo kävellä paikan päälle!.

PUKUHUONEET

-Padel Vantaa Kaivoksela tarjoaa pelaajille pukuhuoneet sekä suihkutilat. Padel Vantaa Kaivoksela sijaitsee n. 10 minuutin ajomatkan päässä ulkokentiltämme.

RUOKAILU

-Kilpailupaikoilla on tarjolla lounasruokaa kohtuuhintaan ulkoiselta toimijalta.

HUOMIOITHAN YLEISESTI HALLITUKSEN PÄÄTTÄMÄT VIIMEISEN TIEDON MUKAISET KORONAVIRUS-OHJEISTUKSET

Ymmärrän, että osallistuminen tähän tapahtumaan sisältää riskin loukkaantumiselle tai kuolemalle ja vapautan kilpailun järjestäjän, kilpailunjohtajan ja Suomen Padelliiton vastuusta liittyen loukkaantumiseeni, menetykseeni, omaisuusvahinkoihini tai kuolemaani, jotka liittyvät osallistumiseeni tähän tapahtumaan.

Lisäksi ymmärrän ja tiedostan, että tällä hetkellä on liikkeellä maailmanlaajuinen COVID19- pandemia, ja että osallistun tähän tapahtumaan omalla riskilläni, ja että mitkään kilpailuun liittyvät turvallisuustoimet, jotka on suunniteltu estämään COVID19-viruksen leviämistä, eivät takaa, etten saa COVID19-tautia.

Edellä mainituista huolimatta, vahvistan vapauttavani kilpailun järjestäjän, kilpailunjohtajan ja Suomen Padelliiton vastuusta liittyen mahdolliseen loukkaantumiseeni, menetykseeni, omaisuusvahinkoihini tai kuolemaani liittyen, jotka voin kohdata COVID19-viruksen myötä, ja jotka liittyvät osallistumiseeni tähän tapahtumaan.