Vuosi 2023 alkaa lähestyä loppuaan ja vuoden loppuun sisältyy paljon menneen vuoden läpikäyntiä sekä valmistautumista tulevaan. Tulevan alkuvuoden yksi Suomen Padelliiton alaisista merkittävimmistä kilpailutapahtumista onkin jo tammikuun lopussa 27.-28.1. käynnistyvä sarjapadelkausi 2024.
Sarjapadel tulee kasvamaan kolmannella sarjakaudellaan tähän astisen historiansa suurimmaksi, kun sarjoihin lähtee mukaan lopulta yhteensä 180 joukkuetta, 59 eri seurasta. Kasvua edelliseen kilpailukauteen 2022-2023 on joukkuemäärinä luettuna yli 73 prosenttia ja uusina sarjoina ensi kaudella tullaan näkemään naisten kolmos- ja miesten nelosdivarit.
Lue myös: Sarjapadel jatkaa suurta kasvuaan – ”Mukaan ilmoittautui enemmän joukkueita kuin osattiin arvata”
”Suuren ja edelleen kasvaneen joukkuemäärän myötä, myös valmistavaa työtä on muun työn ohella ja syksyn aikana ollut varsin reilusti. Rakennustyö alkaa lähestyä kuitenkin jo viimeistely vaihettaan ja tulevana viikonloppuna saadaan myös selville ensi kauden divareiden sarjajaot, jotka ovat suuren kasvun myötä olleet ehdottomasti rakennusvaiheen eniten työllistävä prosessi niin tämän, kuten aiempienkin kausien aikana”, kertoo sarjapadelin sarjapäällikkö Visa Korhonen.
Lopullisissa sarjajaoissa tullaan huomioimaan ennenkaikkea edellisten vuosien osallistuminen, kilpailullinen taso aiemmilla kausilla, joukkueiden yleinen taso sekä reilun pelin-periaatteet. Alemmissa divareissa uusien joukkueiden sarjajakoon vaikuttavat enenevissä määrin myös maantieteelliset sijainnit, siltä osin kuin se vain on mahdollista. Muutamassa sarjassa sarjapaikkoja käsiteltiin myös erityishakujen perusteella. Näissä tapauksissa, päätöksiin vaikuttivat mm. seurafuusiot ja / tai muutamassa tapauksessa loppunut seuratoiminta.
Suurin osa sarjoista on liitossa pystytty rakennusvaiheissa määrittämään edellämääritettyjen seikkojen kautta, mutta haasteellisemmiksi sarjoiksi muodostuivat divaritasoista lopulta naisten ykkönen sekä miesten kakkonen. Naisten ykkösdivariin vapautui viime kauden jälkeen yksi ylimääräinen paikka, kun naisissa kaksi joukkuetta (Padel House Vantaa & Padel Sawo) varmistivat sarjanousunsa ensi kauden OXDOG-Padelliigaan. Vastaavasti toiseen suuntaan tippui ainoastaan yksi joukkue. Sarjapadelin ykkösdivarit tullaan naisissa sekä miehissä pelaamaan kaudella 2024 10 joukkueen kokoisina. Miesten kakkosen joukkuemääräksi päädyttiin määrittämään vastaavasti 30 joukkueeseen, suuresti kasvaneiden joukkuemäärien johdosta. Miesten kakkonen tullaan pelaamaan kolmessa eri lohkossa, joissa ykkösten tapaan 10 joukkuetta. Näin viimeisiä vapaita paikkoja oli naisissa jaossa yksi ja miehissä kaksi.
Näiden kahden sarjan osalta lopullinen sarjajako päätettiin toteuttaa kilpailullisin perustein, sen sijaan että tilanne ratkaistaisiin ns. kabinettipäätöksillä. Kokonaisuutta ajatellen ja lopullista sarjajakoa varten määritettiin pelattavaksi ylimääräinen kutsuturnaus joulukuun aikana. Molemmiin karsintoihin kutsuttiin 6 eri joukkuetta. Naisissa kutsun ylimääräiseen karsintaturnaukseen saivat viime kauden neljä parasta karsintaan jäänyttä joukkuetta sekä kaksi joukkuetta tasonmäärityksen kautta. Miesten kakkosen karsintaan kutsut jaettiin samoin perustein. Osa kutsutuista joukkueista päätyi lopulta jäämään karsinnoista pois, joten naisissa ykköseen kilpailu-oikeuden saamisesta lähtee kamppailemaan neljä joukkuetta ja miehissä paikkaan kakkosesta lopulta viisi.
Muissa naisten ja miesten alempien divareiden sarjapaikkajaoissa, jakoperusteena on viime kauden kilpailullinen tulos sekä uusilla joukkueilla tasonmääritys ja maantieteellinen sijainti.
Ylimääräisen karsintaturnauksen viimeiset pelit pelataan tulevana sunnuntaina 17.12. Open Padel Martinlaaksossa, Vantaalla.
Tuloksia voi seurata Padelutionista: NAISET / MIEHET
Kauden 2024 lopulliset sarjajaot, kilpailupaikat sekä kauden 2024 otteluohjelma pyritään julkaisemaan kokonaisuudessaan viikon 51 aikana ja ennen Joulupyhiä!
Lisätietoja antaa tarvittaessa sarjapadelin sarjapäällikkö Visa Korhonen, visa.korhonen@padel.fi.
► Sarjapadel on Suomen Padelliiton järjestämä seurajoukkueiden välinen kilpailusarja. Kaudella 2024 sarjapadel tulee kattamaan naisten ja miesten mestaruussarjan lisäksi naisten ykkös-, kakkos- ja kolmosdivarit sekä miehissä ykkös-, kakkos- ja kolmos- ja nelosdivarit. Sarjaviikonloput pelataan keskitettyinä sarjakierroksina eri paikkakuntien padelhalleissa ympäri Suomen. Sarjapadelin mestaruussarjan nimioikeiden haltijana toimii Padelliiton yhteistyökumppani Oxdog, joka on vahvasti mukana kehittämässä ja jalostamassa sarjapadelia yhdessä liiton, seurojen ja pelaajien kanssa. Suomen Padelliitto on kehittänyt sarjapadelia vuodesta 2021 alkaen ja sarjamuotoinen joukkuekilpailumuoto on luotu palvelemaan eristyisesti lajin sisäistä seuratoimintaa sekä edistämään padelin kotimaista huippu-urheilua sekä harrasteliikuntaa kaikissa ikäluokissa. OXDOG-Padelliigan ja sarjapadelin seuraava sarjakausi pyörähtää käyntiin vuoden 2024 tammikuussa.