Historiallinen voitto – Holli ja Väinölä EM-finaaliin
Perjantai 16.6.2023
Suomen senioreiden padelmaajoukkueen Janne Holli ja Kalle Väinölä ovat tehneet Espanjassa käynnissä olevissa EM-turnauksessa suomalaista padel- ja urheiluhistoriaa ja edenneet parikilpailuiden M50-luokan EM-finaaliin.
Välierässä vahvasti esiintynyt suomalaispari kaatoi vastustajansa italialaiset Fabrizio Anticolin ja Luca D’Angelon erin 2-0 (7-6, 6-4).
Padelliiton toimitus onnistui tavoittamaan pian voittoisan ottelun jälkeen onnellisen Kalle Väinölän, joka kiitteli vuolaasti erityisesti pelipariaan Janne Hollia.
–Jannelle jo tietysti tässä vaiheessa isot kiitokset, hänen rinnalla on ollut hauska pelata. Kun lähdettiin kisoihin, sovittiin jo ennen turnausta, että jokaisessa ottelussa pidetään hauskaa ja hyvää tunnelmaa yllä, aina hymy huulilla. Sellaista ollaan pidetty vaikka kuuma on ollut. Ottelut ovat venyneet pitkiksi ja supertiukoiksi. Useita pelejä on mennytkin aina tie-breikkeihin asti. Onneksi näissä ollaan kyetty säilyttämään pelkästään voittoisa ”recordi”, vaikka niissä on kaverillakin ollut useita erä- ja ottelupallojakin. Silti ollaan tiukat paikat aina saatu käännettyä.
Suurimpina haasteina turnauksessa, kuuman sään lisäksi, Väinölä kertoo olleen tuntemattomat vastustajat, jotka kaikki ovat olleet ennestään vieraita. Näissä tiukoissa tilanteissa myös valmentajan apu on merkittävästi korostunut:
–Jokainen peli on omalla tavallaan ollut tosi mielenkiintoinen, kun kaikki vastustajat ovat olleet meille uusia tuttavuuksia. Peleihin on pitänyt adaptoitua nopeasti, jotta ollaan löydetty oikea taktiikka kyseisiä pareja vastaan. Tässä ollaan saatu suuresti apuja valmentaja Mikko Hermansilta, joka on ollut suuresti auttamassa siinä kentän laidalla. Peleihin ollaan lähdetty aluksi perustaktiikalla ja omalla pelillä, mutta sitten ollaan hyvin nopeasti löydetty ne oikeat tavat joilla ollaan kyetty tiukat matsit kääntämään.
Väinölä on ollut myös erittäin tyytyväinen koko turnaukseen sekä yleiseen tunnelmaan kisoissa. Mieleenpainuvimpana pelinä tähän mennessä Väinölä kertoo olleen hegemoniataistelu ruotsaisparia vastaan 3. kierroksella, jossa korostui mainiosti myös padelin perusluonne:
–Tietysti kaikki pelit ovat olleet täällä upeita ja on ollut hienoa voittaa täällä EM-kisoissa, mutta ehkä eniten mieleenjäänyt kamppailu on ollut 3. kierroksen ottelu ruotsalaisvastustajia vastaan. Se oli aika hekumallinen matsi, jossa ratkaisu venyi kolmannen erän supertie-breikeissä aina 16-14 tilanteeseen asti. Meillä oli ollut siihen mennessä neljä ottelupalloa ja heillä kolme. Matsiin oli mahtunut mukaan aivan käsittämättömän tiukkoja palloja. Kovasta kamppailusta huolimatta molemmat joukkueet kehuivat ja kannustivat läpi ottelun toisiaan aivan loppuun asti. Tavallaan se ei ollut niitä perinteisiä Suomi-Ruotsi matseja ns. hampaat irvessä, vaan pelattiin matsi ratkaisuunsa asti tosi hyvässä hengessä ja kivalla meiningillä. Tämä sama meiniki me pyritään pitämään myös tulevassa finaalissakin.
Historian ensimmäinen suomalainen arvokisamitali on nyt lajissa varmistettu. Lopullisen mitalin väri ratkaistaan huomissa lauantain EM-finaalissa, jossa vastaan asettuu espanjalaiset Juan Jose Santandreu Llado & Jaime Morey.
Ottelu käynnistyy lauantaina 17.6. Suomen aikaa klo 12.00.
Väinölän ja Hollin matka parikilpailuiden M50-luokan EM-finaaliin
Ti 13.6. klo 11:00 // 2.kierros
► Väinölä & Holli vs. Michiels Jurgen & Pirenne Bernard (BEL) 2-0 (7-5, 6-3)
Ke 14.6. klo 10:00 // 3.kierros
► Väinölä & Holli vs. Magnus Wahlström & Jan Fridén (SWE) 2-1 (7-6, 2-6, 7-6)
To 15.6. klo 10:00 // Puolivälierä
► Väinölä & Holli vs. Paulo Araujo & Joao Caiano (POR) 2-1 (7-5, 4-6, 7-6)
Pe 16.6. klo 10:00 // Välierä
► Väinölä & Holli vs. Fabrizio Anticoli & Luca D’Angelo (ITA) 2-0 (7-6, 6-4)
Kansainvälisen Padelliitto FIP:n alaiset senioreiden Euroopan-mastaruuskilpailut pelataan tänä vuonna Espanjan La Nuciassa, Alicantessa 12.-17.6.2023