Suomen Padelliiton liittohallituksen kuukausitiedote – Joulukuu 2021

Tervehdys Suomen koko padelperheelle!
Suomen Padelliitto toimittaa hallituksen kokousten jälkeen ”Padelliiton kuukausikirjeen”, joka julkaistaan liiton omissa viestintäkanavissa sekä lähetetään sähköpostitse jäsenseuroihin. Tiedotteeseen kootaan ajankohtaisia asioita liiton toimintaan liittyen. Seurojen toivotaan jakavan tiedote edelleen omille jäsenilleen. Tällä tavoin liiton toimintaa saadaan näkyvämmäksi näiltäkin osin.

Tällä hetkellä Suomen Padelliittoon kuuluu 55 padelseuraa. Suomen Padelliiton jäsenseurat:
https://padel.fi/suomenpadelliitto/#jasenseurat

SUOMEN PADELLIITTO OLYMPIAKOMITEAN VARSINAISEKSI JÄSENEKSI
Suomen Olympiakomitea hyväksyi syyskokouksessaan Suomen Padelliiton varsinaiseksi jäsenekseen. Kiitos kaikille padelin parissa toimiville. Laji on kasvanut ja kehittynyt Suomessa. Jatketaan työtä tulevaisuudessakin.

LIITON TYÖNTEKIJÄT
Suomen Padelliitto on vahvistanut operatiivista tiimiään kahdella työntekijällä. Visa Korhosen lisäksi liitossa työskentelevät Mika Virmalainen sekä Riina Raskunen. Mika vastaa liiton markkinoinnista ja kumppanuusyhteistyöstä. Vuonna 2022 Mikan työlistalla on myös FPT-kiertueen tapahtumajärjestelyt. Marraskuun alussa työt aloittaneen Riinan vastuualueena ovat erityisesti liiton kilpailu- ja koulutustoiminta.

SUOMEN PADELLIITON SYYSKOKOUS
19.11.2021 pidettiin Suomen Padelliiton sääntömääräinen syyskokous. Kokouksessa hyväksyttiin liiton talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2022. Lisäksi erovuoroisten hallituksen jäsenten tilalle valittiin uudet henkilöt. Näin ollen vuoden 2022 alusta liiton hallitukseen kuuluvat:

  • Janne Jukarainen (pj) (PadelJKL)
  • Ville Pajakkala (ÅLK)
  • Marja-Leena Vuorinen (Padel House)
  • Anu Kentala (Padel House)
  • Mari Tirkkonen-Saunamäki (Padel Club Finland)
  • Marjut Uusitorppa UUSI ( Padel King Hämeenlinna)
  • Timo Hartikainen UUSI (Padel Club Finland)
  • Jari Waaralinna UUSI (Pickala Tennis & Padel)
  • Markus Männistö UUSI (Padel House)

KILPAILUT VUODELLE 2022
Liiton vuoden 2022 kilpailuiden kilpailujärjestäjähaussa hakemuksia on tullut hyvin. Kiitos siitä. Vuoden 2022 kilpailukalenteri pyritään julkaisemaan 12.12.2022 mennessä. Liiton kilpailuina ensi vuodellekin ovat Finnish Padel Tourin osakilpailut, kansalliset kilpailut, Sarjapadel (avoin ja seniorit), SM-kilpailut (avoin, seniorit ja mixty) sekä mahdollinen Seuracup-turnaus kesällä.

PADELOHJAAJAKOULUTUS
Padelin harrastajien määrän kasvun myötä myös padelohjaajille on jatkuvasti kasvava tarve. Liitto kouluttaakin lisää padelohjaajakouluttajia. Tämä puolestaan mahdollistaa uusien koulutusten järjestämisen.


Mikäli seuranne on kiinnostunut järjestämään padelohjaajakoulutuksen, laittakaa viestiä Riinalle (riina.raskunen@padel.fi). Koulutus on yksipäiväinen (8h). Mukaan mahtuu 10-12 osallistujaa. Koulutukseen tulee varata 2 kenttää käytännön harjoitteluun sekä jonkinlainen ”kokoustila” teoriaosuuteen. Tiedustelut Riinalta oheiseen sähköpostiin tai puhelimitse 0413149610.

SEURAVALMENTAJAKOULUTUS
Liiton kakkostason padelvalmentajakoulutus on nimeltään Seuravalmentajakoulutus. Se keskittyy nimensä mukaisesti seuroissa tapahtuvaan valmennustoimintaan. Koulutus on kahden viikonlopun mittainen (la-su). Lisäksi koulutukseen kuuluu ennakko- ja välitehtäviä. Seuravalmentajakoulutukset aloitetaan alkuvuodesta 2022. Koulutuksen sisällöstä, aikatauluista, koulutuspaikoista sekä kustannuksista tiedotetaan tarkemmin, kunhan koordinaatit saadaan lopullisesti kohdilleen.

SARJAPADELIN 2.DIVISIOONA JA SENIOREIDEN SARJAPADELTURNAUS
Sarjapadelia on syksyn aikana pelattu sekä naisten että miesten liigassa sekä 1.divisioonassa. Lisäkyselyitä on tullut, joten liitto kartoittaa seuroja mahdollisen 2.divisioonan pelaamiseen kevätkaudella 2022. Mikäli seuranne on kiinnostunut ilmoittamaan joukkueen (min. 8 pelaajaa) mahdollisesti alkavaan 2.divisioonaan, lähettäkää sitova ilmoittautuminen 16.12.2021 mennessä Riinalle (riina.raskunen@padel.fi). Tutustukaa sarjapadelin sääntöihin liiton kotisivuilla osoitteessa https://padel.fi/wp-content/uploads/2021/09/SPL-Sarjapadel-sarjakirja-1.2.pdf. Ilmoittakaa myös halukkuutenne järjestää sarjakierros (pe-la). Kevätkaudelle suunnitellut sarjakierrokset ovat 29.-30.1 sekä 26.-27.3. 2.divisioonan perustaminen edellyttää riittävän monta joukkueitta sekä osaturnauksen järjestäjiä.

Senioreille on suunniteltu myös sarjapadelturnausta. Turnausaikataulu on 23.-24.4. Alustavia ilmoittautumisia voi lähettää Riinalle. Senioreiden sarjapadelturnauksen säännöt mukailevat liiton sarjapadelsääntöjä.

KORONAVIRUS
Suomen Padelliitto kehottaa jäsenseurojaan sitoutumaan toiminnassaan Olympiakomitean 20.4.2021 päivittämiin suosituksiin terveysturvallisista harjoitus- ja kilpailutoiminnoista. Ne puolestaan perustuvat OKM:n ja THL:n laatimiin suosituksiin. Alla linkki suosituksiin.


Suositukset terveysturvalliseen harrastus- ja kilpailutoimintaan:
https://www.olympiakomitea.fi/2021/09/13/ajankohtaista-tietoa-koronavirustilanteen-vaikutuksesta-urheiluun/

Padelterveisin!
Suomen Padelliitto