Padel uutena lajina mukaan Euroopan kisoihin – historiallinen askel kohti Olympialaisia

Euroopan Olympiakomiteoiden liitto (EOC) on vahvistanut nopeasti kansainvälisesti kasvavan Padelin uutena lajina mukaan Puolassa 2023 järjestettävien moniurheilutapahtuman Euroopan kisojen (European Games) ohjelmaan.

Krakovassa ja sen ympäristössä järjestettävät Euroopan kisat tulevat olemaan järjestyksessään kolmannet. Euroopan kisat keräävät tapahtumaan lajiensa Euroopan huippu-urheilijat ja toimivat olympiaperiodin mukaisesti neljän vuoden välein, aina vuotta aiemmin varsinaisia kesäolympialaisia. Euroopan kilpailuiden onkin tarkoitus tulevaisuudessa toimia Euroopan maiden karsinta- ja katsastuskilpailuina olympialaisiin. Uusille lajeille kilpailut tarjoavatkin erityisesti näytösluontoisia mahdollisuuksia esitellä lajiaan suurelle yleisölle sekä olympialajien valitsijatoimikunnille.

Padelille valinta on historiallisesti merkittävä saavutus ja mahtava edistysaskel kohti olympialajileiman saavuttamista. Valintaprosessissa merkittäväksi korostui Kansainvälisen Padelliitto FIP:n tekemä pohjatyö ja omassa julkaisussaan FIP kuvaakin saavutusta ensimmäiseksi askeleeksi kohti unelmien täyttymystä. FIP:n puheenjohtaja Luigi Ferraro kommentoi valintaa seuraavasti: “Tämä on historiallinen hetki Kansainväliselle Padelliitolle, meidän jäsenliitoillemme, urheilijoille sekä varmasti kaikille Padelia harrastaville tytöille, pojille, naisille ja miehille, jotka harjoittavat lajia kasvavalla intohimolla sekä suurella innokkuudella.”

Valinnan myötä Padel tulee olemaan 15. Puolan kisoihin ilmoitettu urheilulaji ja se liittyy tämän myötä mm. nyrkkeilyn, pyöräilyn, taekwondon, triathlonin, ampumaurheilun ja sulkapallon joukkoon. Lisää urheilulajeja EOC:n mukaan nimetään lähiviikkoina.

Padelin osalta kilpailut tulee keräämään yhteensä 64 lajin huippu-urheilijaa eri maista. Kilpailut tullaan toteuttamaan joukkuekilpailuina sisältäen naisten, miesten ja sekanelinpelien sarjat.  

Myös Suomen Padelliitossa Euroopan kisoihin pääsystä ollaan erittäin innossaan ja odottavaisia.

Padelin eteen tehdään töitä laajalla rintamalla niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Kaikki toimenpiteet ja päätökset, joilla laji liikahtaa eteenpäin, otetaan ilolla vastaan. Eiköhän kaikkien meidän suomalaistenkin padelin harrastajien toive ole, että voisimme jonakin päivänä katsella omien padelpelaajiemme pelejä olympialaisissa. Päätös lajin hyväksymisestä vuoden 2023 European Gamesiin on taas askel kohti tuon toiveen toteutumista“, kommentoi Padelliiton puheenjohtaja Janne Jukarainen tuoretta uutista.

Aivan mahtava uutinen ja osoitus ensinnäkin lajin sisällä tehtävästä intohimoisesti työstä! Vuoden 2023 kilpailut ovat tosiaan ensimmäinen kerta, kun padel on urheilulajina tapahtumassa mukana. Lajin saaminen mukaan ns. olympialaisten esiturnaukseen ei ole nykypäivänä monipuolisen lajitarjonnan johdosta mitenkään itsestäänselvyys, vaan prosessiin on varmasti mahtunut monta koukeroa sekä useita eri tekijöitä. Padelin valinta kisalajien joukkoon on toki osoitus lajin suuresta maailmanlaajuista kasvusta, mutta erityisesti lajiin kohdistuvan mielenkiinnon heräämisestä ja noususta. Lajia pelataan jo yli 90 maassa ja se kasvaa jäätävän kovalla vauhdilla niin maailmalla ja kuten viime vuodet ovat hyvin osoittaneet, myös täällä Pohjolassa. Euroopan kilpailuihin pääsyn johdosta lajia päästään nyt myös esittelemään suuremmalle yleisölle, jolle padel on vielä jäänyt vieraaksi.”, julkistusta puolestaan hehkuttaa liittokoordinaattori Visa Korhonen.

EUROOPAN KISAT

*****

Euroopan kisat (European Games) on Euroopan Olympiakomiteoiden liiton (EOC) järjestämä monilajitapahtuma.

*****

Euroopan kisojen idea on tarjota eurooppalaisille urheilijoille ja urheilujohtajille samanlainen alueellinen suurtapahtuma kuin muilla maanosilla on. Aasian kisat ja läntisen pallonpuoliskon yhteiset Pan-Amerikan kisat perustettiin molemmat jo vuonna 1951, Afrikan kisat 1965. Näistä menestyksekkäin on ollut Aasian kisat: vuoden 2014 tapahtumaan Etelä-Korean Incheonissa osallistui 9500 urheilijaa.

*****

Euroopan kisoja hahmotteli 1990-luvulla EOC:n tuolloinen puheenjohtaja Jacques Rogge. Hankkeen nosti uudelleen vireille vuonna 2011 järjestön silloinen puheenjohtaja Patrick Hickey. Päätös kisojen perustamisesta tehtiin joulukuussa 2012.

*****

Seuraavat Euroopan kisat järjestetään Puolan Krakovassa ja sen ympäristössä 21.6.-2.7.2023. Euroopan kisat ovat neljän vuoden välein järjestettävä urheilun suurtapahtuma, johon osallistuu edustajia 50 Euroopan maasta. Aiempina vuosina tapahtuma on kerännyt pari tuhatta urheilijaa ottamaan mittaa toisistaan 24 eri lajissa. Edelliset Euroopan kisat, jotka pidettiin vuonna 2019 Valko-Venäjällä Minskissä, vetivät yli 35 000 katsojaa.


Lähde: Suomen Olympiakomitea