Suomen Padelliiton liittohallituksen kuukausitiedote Toukokuu 2021

Tervehdys Suomen koko padelperheelle!

Suomen Padelliiton hallitus toimittaa hallituksen kokousten jälkeen ”Padelliiton kuukausikirjeen”, joka julkaistaan liiton omissa viestintäkanavissa sekä lähetetään sähköpostitse jäsenseuroihin. Tiedotteeseen kootaan ajankohtaisia asioita liiton toimintaan liittyen. Seurojen toivotaan jakavan tiedote edelleen omille jäsenilleen. Tällä tavoin liiton toimintaa saadaan näkyvämmäksi näiltäkin osin.

PADELOHJAAJAKOULUTUKSET

Suomen Padelliiton Padelohjaajakoulutustoiminnat on vihdoin, koronatilanteen hieman helpotettaessa, saatu käynnistettyä koulutuksen pilotoinnin merkeissä. Pilotti järjestettiin La 8.5. Nurmijärvellä PadelTehdas Oy:n tiloissa. Haluamme kiittää PadelTehdasta vielä hienoista olosuhteista ja hyvistä järjestelyistä iso kiitos myös Rajamäen Kehitykselle.

Koulutuskalenteria hiotaan parhaillaan ja päivämääriä ja koulutuspaikkoja pyritään saada lukittua mahdollisimman pikaisesti.
Liiton padelohjaajakoulutukset tullaan toteuttamaan yksipäiväisenä. Koulutuksen hinta on 150€/osallistuja.
Liitto järjestää koulutuksia avoimina eri puolella Suomea. Seurojen on mahdollista tilata koulutuksia myös kohdennetusti. Koulutusten minimiosallistujamäärä on 10 henkilöä. Koulutuksista voi tiedustella Visa Korhoselta (visa.korhonen@padel.fi).

UUSIA SEUROJA
Liiton hallitus hyväksyi toukokuun kokouksessa uusiksi jäsenseuroiksi:
Padel Hutunki ry (Vaajakoski)
Padel247 ry (Nokia)
Linna Padel ry (Hämeenlinna)
Hukka-Pallo ry (Varkaus)

Suomen Padelliiton jäsenseuroja yhteensä 42 kpl.
Liiton jäsenseurat näkyvät liiton kotisivuilla (https://padel.fi/suomenpadelliitto/#jasenseurat).

SYYSKAUDEN 2021 KILPAILUHAKU

Suomen Padelliiton alaiset kesä- ja syyskauden 2021 kilpailut ovat parhaillaan haussa. Hakuaika päättyy 31.5.2021. Haussa on eritasoisia, kokoisia ja muotoisia kilpailuja. Laittakaahan rohkeasti hakemuksia tulemaan. Päätökset järjestämisistä tehdään viimeistään kesäkuun alussa.

Ennen syyskauden alkua liitto järjestää kisajärjestäjille koulutuksen Rankedinin käytöstä kilpailujen järjestämisen alustana. Koulutuksesta ilmoitetaan lähempänä.
Kilpailujen hakemisesta lisää liiton kotisivuilla: https://padel.fi/kilpailutoiminta/

KILPAILUMÄÄRÄYKSET

Suomen Padelliiton kilpailumääräykset on päivitetty ja ne löytyvät liiton kotisivuilta osoitteessa:
https://padel.fi/wp-content/uploads/2021/05/Suomen-Padelliiton-kilpailumaaraykset-2021-3.pdf

KANSAINVÄLISIÄ KILPAILUJA

FIP EM-kilpailut 2021
(https://padel-magazine.co.uk/categorie/tournois-padel/championnats-deurope-de-padel/)

Kesä-heinäkuun 2021 vaihteessa pelataan Kansainvälisen padelliiton (FIP) järjestämät EM-kilpailut Espanjan Marbellassa. Kilpailut toimivat samalla
myös Euroopan karsintakilpailuina syksyn Qatarissa pidettäviin MM-kilpailuihin. Suomi lähettää kilpailuihin sekä nais- että miesjoukkueet.
Suomen naisjoukkue pääsee suoraan pääsarjaan. Miehet joutuvat läpäisemään vielä karsinnan ennen pääsarjaa. Joukkueiden valinta- ja valmennusprosessi on käynnissä.
Lopullinen joukkue varmistuu touko-kesäkuun vaihteessa.

Lisäksi syksyllä 2021 järjestetään MM-kilpailut Qatarissa 15.-20.11. Suunitelmissa on myös FEPAn EM-kilpailut Portugalissa 27.9.-3.10. Senioreiden MM-kilpailut järjestetään Las Vegasissa 11.-16.10. Suunnitteilla ovat myös senioreiden EM-kilpailut. Niiden ajasta ja paikasta ei ole tarkempaa tietoa.

KORONAVIRUS
Suomen Padelliitto kehottaa jäsenseurojaan sitoutumaan toiminnassaan Olympiakomitean 20.4.2021 päivittämiin suosituksiin terveysturvallisista harjoitus- ja kilpailutoiminnoista. Ne puolestaan perustuvat OKM:n ja THL:n laatimiin suosituksiin. Alla linkki suosituksiin.
Suositukset terveysturvalliseen harrastus- ja kilpailutoimintaan
https://www.olympiakomitea.fi/2021/03/05/ajankohtaista-tietoa-koronavirustilanteen-vaikutuksesta-urheil
uun/


Padelterveisin!
Suomen Padelliiton hallitus