Padel-terveisiä Turusta

”Kaiken takana on nainen, joka ihanasti rakentaa”, veistelee Turun ensimmäiset padelkentät rakennuttanut Tiia Sucksdorff.

Intuitioonsa vahvasti luottaen tämä energinen monitoiminainen avasi kesäksi Turkuun kaksi Padel-Park -padelkeskusta ja suunnittelee vielä sisäkentän avaamista ennen talven tuloa.

Tiia Sucksdorff kiinnostui lajista Espanjan matkoilla, ja alkoi pelata Suomessakin. Hänen elämässään on aina ollut mukana liikunta ja matkustaminen sekä työn kautta myyminen. Vuoden alussa Tiia perusti PadelTravels Oy:n, ja alkoi järjestää urheilumatkoja asiakkaiden toiveita kuunnellen.

Sucksdorff mietti, että mukavampaa olisi tarjota omia Padel-kenttiä kotimaassakin lajin harrastajille sekä ulkomaisille turisteille. Samaan aikaan syntyi myös Padelpark Oy, turkulainen padel-kenttiä rakennuttava ja hallinnoiva yritys. ”Olin onnekas, että sain neuvoteltua Turun kaupungilta kenttätilaa Kupittaanpuistosta. Perustin sinne kaksi Turun ensimmäistä Padel-kenttää. Kolmas kenttä aukesi Kakskertaan Harjattulaan.”

Sucksdorffin suunnitelmissa on kasvattaa yritystään koko Suomeen ketjukonseptina. Turun lisäksi alustavia suunnitelmia on jo neljälle muulle paikkakunnalle.

PadelPark Oy on vuonna 2018 perustettu suomalainen padel-kenttiä rakennuttava ja hallinnoiva yritys. Tällä hetkellä yritys tarjoaa pelivuoroja kolmella padel-kentillä Turun Kupittaanpuistossa ja Kakskerran Harjattulassa. Marraskuussa 2018 PadelPark avaa sisäkentän Piispanristille, Kilosportin tiloihin ja tulevina vuosina aikomus on levitä valtakunnalliseksi ketjuksi rakennuttaen useita ulko- ja sisäkenttiä saaristosta Lappiin.

Lisätietoja:

Tiia Sucksdorff, toimitusjohtaja, PadelPark Oy
tiia@padelpark.fi, 040 656 5313
www.padelpark.fi

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

WordPress.com.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: