Suomen maajoukkueiden 1. matka EM-kisoihin

Suomen padel otti harppauksen kohti kansainvälisiä kenttiä, kun saatiin ensimmäistä kertaa naisten ja miesten joukkueet kasaan kohti Euroopan mestaruuskisoja!

Euroopan mestaruuskisat pelataan kahden vuoden välein ja tänä vuonna ne sijoittuivat hurmaavaan Portugalin Estoriliin. Kisat pelattiin 13-18.11. Clube de Ténis do Estorilissa.  

Kisoihin osallistui 16 miesten joukkuetta ja 11 naisten joukkuetta.

Seuraavassa tunnelmia kentiltä ja kenttien ulkopuolelta. Vuoden lopulla tulossa tarkempaa matkakertomusta, kisatuloksia sekä läpikatsausta kuluneesta kaudesta. 

 

padel kaikki.jpg

Suomen maajoukkueet edustamassa avajaisseremoniassa.  

padel naiset2

Avajaisseremonia pidettiin maanantai-iltana, ja tiistaina alkoivat joukkuepelit.

Club tenis Estoril

Estorilin padelklubista löytyi 8 padelkenttää kisojen aikana.

naisten joukkue

Naisten joukkue tyylikkäissä kisa-asuissaan. Kiitokset Adidakselle mainiosta yhteistyöstä!

Naiset läpy

Puolaa vastaan saatiin yksi voitettu ottelu.

pojat voiton jälkeen

Miesten joukkue iloisena voitettuaan Hollannin joukkueen.

 

rantapilates

Naisten joukkue valmistautui turnaukseen muun muassa rantapilateksella

uimarit

ja uimalla Atlantin aalloissa aamuisin.

Nautinnollista loppuvuotta padelin merkeissä toivottaen,

Suomen Padelliitto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: