Padel-terveisiä Jyväskylästä

Padelin leviämistä ei näytä estävän mikään. Jyväskylässäkin perustettiin uusi Padel-seura, Padel Jkl ry, lokakuussa 2016. Seuran tehtäväksi kirjattiin: “edistää padelia ja levittää padelin harrastusta, kohottaa jäsentensä fyysistä kuntoa ja terveyttä sekä herättää heissä oikeaa urheiluhenkeä ja pysyvää harrastusta padeliin”.

Asetettua tehtävää on lähdetty urhoollisesti toteuttamaan. Marraskuussa järjestettiin seuran ensimmäinen tapahtuma, Marras-games, avoin padel-turnaus halukkaille. Joulukuussa oli vuorossa Kinkunsulatusturnaus. Vuosi 2017 avattiin Tammi-gamesilla. Kankaan hallissa käytössä oleva yksi sisäkenttä mahdollistaa kuitenkin vain 8 parin järkevän päiväturnauksen järjestämisen. Niinpä keväällä avattiin Padel Jkl:n kuukausisarja, johon uskaltautui mukaan 11 paria. Sarja kestää toukokuun loppuun, jolloin kauden padelmestarit on selvillä.

Kesään 2017 lähdetään toiveikkain ajatuksin siitä, että Killerin kahdelle ulkokentälle saataisi uudet matot. Se mahdollistaisi myös isompien tapahtumien järjestämisen Jyväskylässä. Tällöin kutsumme padelin pelaajat ympäri Suomen mukaan kesäturnaukseen. Toivottavasti voimme lähettää virallisemman kutsun kevään aikana.

Näin Jyväskylässä edetään askel askeleelta kohti uusia haasteita. Tähtäimessä on yhä lajin harrastajamäärän lisääminen, mukaan lukien myös juniori- ja naispelaajat. Harrastajamäärän kasvu puolestaan asettaa edelleen lisähaasteen uusien kenttien rakentamiseksi. Padelmaailma ei siis ole vielä valmis. Työtä riittää tulevaisuudessakin.

Mikäli satutte liikkumaan Jyvässeudulla, niin laittakaapa viesti facebook-sivullemme https://www.facebook.com/padeljkl/.  Kasataan porukka ja laitetaan pelit pystyyn!

Jyväskyläläisin padel-terveisin

Padel Jkl ry:n puolesta

seuran puheenjohtaja

Janne Jukarainen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: