Terveisiä Lissabonista, osa 2

Ohessa hieman lisää tarinaa Lissabonin MM-turnauksen virallisemmasta puolesta toiminnanjohtajamme Piukun sanoin launtailta:

Eilen Suomen Padel liitto esittäytyi kv. liitolle ensimmäistä kertaa. Suomi pääsi heti arvopaikalle espanjalaisten kanssa eturiviin virallisessa liiton kokouksessa. Suomen Padel liitto ry, jonka FIP:n (IPF) puheenjohtaja Daniel Patti lausui oikein, taputettiin jäseneksi 18.11.2016 klo 10.04. Oli tunteikas hetki ja Suomi tuli todella tunnetuksi.

Vuosina 2012-2016 jäsenmaiden määrä on kasvanut 47 %, tuoden virallisten padel-liittojen määrän 28:aan (15 Euroopassa ja 13 muualla). Turnauksien ja mestaruusturnauksien määrä tuona aikana on noussut 580 %. Ranking-pelaajien määrä taasen on kasvanut 523 % (naisia 466 ja miehiä 1727).

Tulevia kansainvälisen liiton turnauksia:

  • 2017 World Juniors Championships (18 v. asti) pelataan Espanjassa
  • 2017 World Open Championships (ammattilaiset ja amatöörit) pelataan Italiassa
  • 2018 World Absolute Championships pelataan Paraguayssa loka-marraskuussa.

Näiden turnauksien päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin, kuten myös ensi vuoden Euroopan mestaruusturnauksien. Uutisoimme tarkemmista tiedoista heti kun saamme tiedon.

Suomen padelin peliolosuhteet kehittyvät hyvää vauhtia, joten pelaamaan päästään ympäri vuoden. Pelaajat, ottakaa rohkeasti tavoitteiksi yllä mainitut turnaukset!

Tänään huikea finaalipäivä, joten jännitystä on ilmassa. Eilen miesten semifinaalissa Brasilia oli yllättää suuren Argentiinan, joka useiden huikeiden pallorallien päätteeksi voitti ottelun 2-1.

-Piukku

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: