Padelkilpailukuulumisia 07/2016

Heinäkuun alussa pelattiin Suomen Padelin ensimmäinen virallinen kansainvälinen arvokilpailu, kun valittu MM-joukkueemme taisteli ansiokkaasti karsintaturnauksessa Liettuassa. Joukkueen kynäseppo Juuso Tapainen kirjoitti hienon referaatin tiimin tuoksinoista – ohessa muutamia poimintoja:

Ennakkoasetelma
Padelin joukkue MM-karsintojen A-lohko pelattiin Liettuan Vilnassa 2.-3.7. Mukana oli ensimmäistä kertaa myös Suomen joukkue, joka oli saanut kansainvälisen padelliiton jäsenyyden aikasemmin keväällä, mikä kisoihin osallistumiseen vaaditaan. Vilnaan Suomen seuraksi A-lohkoon arvottiin isäntmaa Liettuan lisäksi Iso-Britannia, Hollanti ja Arabi Emiraatit

2.7. Suomi-Liettua, 3-0
Suomen kansainvälinen padelura sai lentävän lähdön isäntämaa Liettuan kaaduttua puhtain lukemin 3-0 todella pirteän ja stabiilin esityksen jälkeen. Jokainen pari pelasi vakuuttavaa ja tehokasta padelia häviten enimmillään vain kolme geimiä per erä. Tämä siitä huolimatta, että Liettuan joukkue ei ollut missään tapauksessa huono.

2.7. Suomi – Iso-Britannia, 0-3

Kun päästään verkolle, ollaan volleypelissä vähintään yhtä hyviä kun vastustajat. Bandeja- ja puolustuspelissä ollaan kuitenkin selkeästi askel perässä mikä vaikeuttaa verkolla pysymistä ja sen takaisinottamista. Myös smashipeli oli brittien kolmosille suomalaisia parempaa. Tässäkin ottelussa oli omat saumansa

3.7. Suomi – Hollanti, 1-2
Tässä vaiheessa turnausta emme katsoneet järkeväksi muuttaa kokoonpanoja ennen ratkaisuottelua. Ottelujärjestystä kuitenkin muokkasimme jälleen hieman. Kaatosateen vuoksi ratkaiseva ottelu pelattiin hallissa Kaunaksessa, n. 100km Vilnasta. On vaikea sanoa oliko tämä Suomen etu vai ei, koska hollantilaisetkin treenaavat pääasiassa halliolosuhteissa.

Yhteenveto
Turnaus oli todella hyvin järjestetty ja puitteiden puolesta ei ole mitään valittamista. Lämmin kiitos Liettuan
padelliitolle onnistuneista kisajärjestelyistä. Pelien osalta voidaan todeta, että vaikka jatkopaikkaa ei
tullutkaan niin esitystä ei missään tapauksessa tarvitse hävetä

En halua kuitenkaan viedä originaalitarinan kunniaa laittamalla sitä kopiona kokonaan tähän, joten voitte lukea loput todellisesta jännitysnäytelmästä oheisesta PDF-dokkarista. Isot propsit tiimille (ja Juusolle) erinomaisesta dokumentaatiosta ja toki hienosta urakasta kilpapadelin eteen! Sanomattakin selvää on miten lähellä Suomen jatkopaikka MM-areenoilla oli; ensi kerralla ensiaskelemme ottanut maajoukkue on kokeneempi ja varmasti hyvin nälkäinen.

padel-mm-karsinta-kuva1 padel-mm-karsinta-kuva2
Lisäkuvia googlen galleriassa.

Muissa uutisissa; haimme aiemmin tututusta tavasta poiketen innokkaita Padelin SM-turnauksen järjestäjäkandidaatteja avoimesti sivuillamme – tähän hätään yhteydenottoja ei kuitenkaan ole tullut, joten palaamme hieman myöhemmin asiaan kunhan pahin ”hiljainen heinäkuu” juoksee kalenterissa ohitsemme. Sateen loputtua ulkokentille, mars, mars!

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: