Suomen Padelliiton seurasiirrot ja seurasiirtomääräykset
Suomen Padelliiton on julkaissut uudet päivitetyt seurasiirtomääräyksensä marraskuussa 2022.
Seurasiirtomääräysten myötä Padelliitto selkeyttää pelaajien siirtymistä seuroista toiseen ja helpottaa siirtojen seurantaa.
Seurasiirrot tulivat ajankohtaisiksi syksyn 2021 aikana, kun seurojen välinen kansallinen sarjapadel-kilpailutoiminta käynnistyi. Seurasarjojen kasvaneen suosion sekä kaudelle 2023 kalenterivuotiseksi kilpailusarjaksi muutetun sarjamuodon muutosten myötä siirtomääräyksiä tarkennettiin syksyn 2022 aikana.
Seurasiirtomääräyksien keskeiset kohdat lyhyesti:
-
Vuoden 2023 lisenssikausi käynnistyy poikkeuksellisesti jo 1.12.2022 ja on voimassa 31.12.2023 asti.
-
Kaudesta 2024 alkaen lisenssikausi on 1.1.-31.12. Lisenssi ostetaan emoseuraan eli siihen, johon pelaaja kuuluu 1.1. (Aikaisemmin ollut 1.9.)
-
Henkilökohtaiset kilpailut, FPT- ym. kansallisissa kisoissa kerätään henkilökohtaisia rankingpisteitä, joten niissä edustetaan emoseuraa.
-
Sarjapadelissa sallitaan ns. kaksoisedustus, jolloin pelaaja voi edustaa jotain muuta kuin omaa emoseuraansa.
-
Sarjapadel on 1.1.-31.12. (Aikaisemmin 1.9.-31.8.).
Tarkempi ohjeistus seuraedustuksiin ja seurasiirtoihin löytyy alla olevasta linkistä:
Seuraedustuksen muutos ja seurasiirrot
Seurasiirto ilmoitukset tehdään aina sähköisesti alla löytyvän lomakkeen kautta:
LIITON KUMPPANUUKSIEN TARJOAMAT EDUT
Pohjola Vakuutus ja Pohjola Sairaala / Sporttiturva -vakuutukset
Suomen Padelliiton jäsenseurojen jäsenet voivat hankkia itselleen Sporttiturva vakuutuksen turvaamaan harrastustaan.
Vakuutukset voivat ostaa Suomisport-palvelun kautta ja vaihtoehtoisesti myös ilman lisenssiä.
Tapaturmien yhteydessä vakuutuksen haltijat saavat käyttöönsä myös Pohjola Sairaala jouhevan hoitopolun.
Vakuutusten hinnat:
-
Kilpailijavakuutus vuosina 1979-2002 syntyneet 163€
-
Seniorivakuutus vuonna 1978 tai aiemmin syntyneet 123€
-
Harrastevakuutus kaikenikäisille. Ei kilpailuissa. 103€
-
Nuortenvakuutus vuosina 2003-20010 syntyneet 48€
-
Lastenvakuutus vuonna 2011 tai myöhemmin syntyneet 28€
-
Viikkovakuutus (kertavakuutus) 28€
Vakuutuksen voi hankkia ja tarkempiin vakuutustietoihin tutustua sivulta: https://info.suomisport.fi/
Sporttiturva vakuutuksen tuoteoppaan voi katsoa täältä:
https://padel.fi/wp-content/uploads/2021/01/PohjolaSporttiturva_Padelliitto_FI.pdf
Vakuutuksista antaa lisätietoa myös liittokoordinaattori Visa Korhonen visa.korhonen@padel.fi
-
Scandic Hotels Oy /majoituskumppani
Seuroja suositellaan käyttämään Scandic Sports Card -konseptia normaalissa seuratoiminnassa/pelireissuilla. Suosittelemme kaikkia seurojen pelaajia, valmentajia ja joukkueenjohtajia liittymään maksuttomaan ohjelmaan osoitteessa: https://www.scandichotels.fi/koe-scandic/sport-card/hanki-sports-card
SPORTS CARD -JÄSENYYDEN EDUT:
-
Hyvät unet – majoitus alk. 29 €/hlö/vrk jaetussa kolmen hengen huoneessa
-
Energiaa – runsas aamiainen, edulliset sport-ateriat
-
Taktiikkapalaverit – mahdollisuus kokoushuoneen käyttöön (pyydettäessa hotellissa ja varaustilanteen salliessa)
-
Hyvät yhteydet – langaton internetyhteys kaikissa tiloissa
-
Lihaskunto ja rentoutuminen – hotellin kuntohuoneen ja aamu- ja/tai iltasauna (hotellista riippuen) käyttöoikeus
-
Kick back – majoittuessa Suomessa saatte 5 % kick-back lahjakortin etukäteen ennakkolaskulla/paikan päällä pankki/luottokortilla maksetuista palveluista.
Rekisteröitymisen jälkeen saat vahvistusviestin, jossa näkyy urheilulajisi varausnumero. Säilytä viesti, koska se tulee esittää hotellissa sisäänkirjautumisen yhteydessä. Jäsenyys on kortiton
SPORTS CARD -MAJOITUS ALK. 29 €/HLÖ
Varaa majoitus:
-
2-9 huoneen tai enintään 20 henkilön varaukset soita 0200 81800 (0,65 €/min + pvm/mpm). Valitse alavalinta 1: huonevaraukset. Palvelemme ma-pe klo 9.00-17.00
-
Yli 9 huoneen tai yli 20 henkilön varauksissa lähetä tarjouspyyntö
Hintaan sisältyy
-
Majoitus jaetussa kolmen hengen huoneessa
-
Runsas aamiainen, lisähintaan edulliset sport-ateriat
-
Kokoushuone taktiikkapalavereja varten (pyydettäessä hotellissa ja varaustilanteen salliessa)
-
Maksuton internetyhteys
-
Kuntohuoneen ja saunan käyttöoikeus (aamu- ja/tai iltasauna hotellista riippuen)
-
5 % kick-back lahjakortti etukäteen ennakkolaskulla/paikan päällä pankki/luottokortilla maksetuista palveluista (vain Suomessa)
-
Huoneluokan korotus joukkueenjohtajalle (varaustilanteen salliessa)
-
Holiday Inn /majoituskumppani
Joukkueesi saa mukavan etulyöntiaseman seuraavaan peliin, kun varaat edullisen joukkuemajoituksen Suomen Holiday Inn -hotelleissa. Mukavan majoituksen, runsaan aamiaisen sekä kuntosalin ja saunan lisäksi voit saada meiltä myös Holiday Inn Sport Rewards -etua!
Holiday Inn Sport Rewards on sport-ryhmähintojen rinnalla käytössä kaikissa Suomen Holiday Inn -hotelleissa. Sport Rewards antaa merkittävän edun joukkueiden viikonloppumajoituksiin hotelleissamme. Joukkueelle myönnetään 5 % Sport Rewards -etu, joka lasketaan ryhmän etukäteen varatuista ja maksetuista palveluista kuten majoitus ja ravintola. Sport Rewards maksetaan ryhmälle lahjakorttina, joka on voimassa 12 kk päiväyksestä Suomen Holiday Inn -hotelleissa.
Varaa majoitus:
-
kotimaisiin Holiday Inn -hotelleihin suomenkielisen varauspalvelun kautta soita: 0300 870 886
L-Tec Sports Oy, RockTape Suomi /Tuotteet
-
Kumppanuuden myötä liiton jäsenten on mahdollisuus ostaa RockTapen tuotteita -25% prosentin alennuksella kumppanimme verkkokaupasta. Alennus toimii alennuskoodilla Padelrocks25
FootBalance /Tuotteet
-
Kumppanuuden myötä liiton jäsenten on myös mahdollisuus ostaa FootBalancen tuotteita 10% prosentin alennuksella verkkokaupastaan
Suomen Padelliitto tarjoaa yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa erilaisia kampanjoita, joista ilmoitetaan aina erikseen.
Designed by Palmu Productions Oy – © Copyright Suomen Padelliitto 2021